• Vaikea talvi tappoi lähes viidenneksen mehiläispesistä

    Kuolleisuutta lisäsivät huonojen emojen suuri määrä.
    Viime talvi aiheutti paljon mehiläiskuolemia.
    Viime talvi aiheutti paljon mehiläiskuolemia. Kuva: Saara Olkkonen
    Maatalous
    4.7.201708:00
    Eeva Linnainmaa

    Viime talvi oli mehiläispesille vaikea. Jopa 16 prosenttia Suomen mehiläispesistä kuoli talven 2016–2017 aikana.

    Ahvenanmaalla kuolleisuus oli pienempi, vain noin yhdeksän prosenttia. Keskimääräinen mehiläisten talvikuolleisuus Suomessa on 15 prosenttia.

    Kuolleisuutta aiheuttavat niin pakkanen kuin pitkä ja kylmä kevät, sekä pedot ja mehiläisten loinen, varroapunkki. Ahvenanmaalla varroapunkkia esiintyy vähemmän kuin manner-Suomessa.

    Tänä vuonna jopa yli neljä prosenttia talvitappioista johtuu huonoista emoista.

    Mehiläispesän emo eli kuningatar on pesän ainoa munija. Jos kuningatar on heikko, huono munija tai kuolee, voi koko yhteiskunta menehtyä.

    Pohjoismaista suurimmista talvituhoista kärsivät tanskalaiset mehiläispesät. Siellä kuolleisuus oli lähes 20 prosenttia. Norjalla meni jälleen kerran parhaiten, siellä yhdyskunnista kuoli vain voin 7 prosenttia.

    Pienet ja heikot pesät kannattaa Suomen Mehiläishoitajain liiton mukaan yhdistää isommaksi pesäksi, jolloin sen kestävyys talvea vastaan on parempi. Tulevaisuuden varalle ja tautien leviämisen ehkäisemiseksi tulisi jokaisen pesän kuolinsyy selvittää.

    Artikkelin aiheet
    mehiläiset
    mehiläiskasvatus
    talvikuolleisuus
    varroapunkki
    mehiläiskuningatar
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle