• Ranskan ruokayhtiöt vaikeuksissa: Ankara kesä iski koko maataloustuotantoon

    Elintarviketeollisuus on Ranskassa vaikeuksissa raaka-ainepulan vuoksi, kertoo Food & Agri Business.
    Ranskassa omenasato kärsii mittavasti kuivuudesta muun maataloustuotannon tapaan. Kuvassa poimitaan suomalaista omenaa.
    Ranskassa omenasato kärsii mittavasti kuivuudesta muun maataloustuotannon tapaan. Kuvassa poimitaan suomalaista omenaa.  Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    17.9.202621:00
    Johanna Koskiahde

    Ranskassa kuivuuden aiheuttama sadonvähennys näkyy elintarviketeollisuuden tuloksessa raaka-ainepulan vuoksi, uutisoi maatalousmedia Food & Agri Business verkkosivuillaan.

    Verkkouutisessa Ranskan maataloustuottajien osuuskuntien kattojärjestö esittää huolen maataloustuotteiden jalostajien tilanteesta.

    ”Elintarvikejalostajat ovat vaikeuksissa. Tehtaat ovat käynnissä paljon tavallista myöhemmin ja raaka-aineen vähyyden vuoksi ne toimivat myös reilusti alle täyden kapasiteetin. Viime kädessä taloudellisen iskun tuntevat lopulta osuuskuntien jäsenet”, sanoo osuuskuntajärjestön puheenjohtaja Jean-Luc Duval.

    Syyskuun alun ennusteen mukaan Ranskan sokerijuurikassadoksi arvioidaan hieman yli 25,4 miljoonaa tonnia. Se on lähes 30 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

    Tilastokeskus Agresten raportin mukaan muiden viljelykasvien tilanne on paikoin jopa ennakoitua huonompi. Esimerkiksi jyvämaissin sadon arvioidaan nyt olevan 42 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten. Rehumaissin sato on laskenut 27 prosenttia. Maissinviljelijät kuvaavat tätä vuotta katastrofaaliseksi.

    Kuivuudesta vähemmän kärsineen ohran sato laski 9 prosenttia. Hernesato on puolestaan laskenut yli 20 prosenttia. Hedelmistä omenasadon odotetaan putoavan 14 prosenttia viime vuodesta, päärynätuotannon laskuksi arvioidaan 10 prosenttia. Viinintuotannon odotetaan laskevan 6 prosenttia.

    Suuria tappioita kuivuus aiheuttaa myös karjatiloille, sillä rehusato jää kymmeniä prosentteja normaalia pienemmäksi. Uutisen mukaan Ranskan kuivuus pysäytti nurmien kasvun kesäkuussa.

    Food & Agri Business: Harsh summer hits French agricultural production across the board
    Lisää aiheesta
    • Ruotsissa laidunkausi on paikoin jäänyt lyhyeksi kuivuuden vuoksi. Kuvassa suomalainen laiduntava karja.

      Kasvintuotanto | Mediat: Ruotsin kuivuus vienyt paikoin rehusadon

    • Kuvassa kotimaista rehua.

      Maatalous | Britanniassa karjatiloilla käsillä rehupula – rehu tuskin riittää nykyiselle eläinmäärälle

    • Kun maaperä on tai on ollut kuivaa, kannattaa sieniä etsiä sieniä maisemista, joissa on normaalistikin hieman kosteampaa. Kuvituskuva.

      Marjat ja sienet | Kuiva kesä on viivästyttänyt sienikautta Etelä- ja Keski-Ruotsissa lähes kuukaudella

    • Kotimaista sokerijuurikkaan nostoa.

      Kasvintuotanto | ATL: Sokerijuurikasala kasvuun Ruotsissa notkahduksen jälkeen

    Artikkelin aiheet
    Ranska
    maatalous
    kuivuus
    elintarviketeollisuus
    satovahinko
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle