Tarjolla mahdollisuus energiaomavaraiseen, kierrättävään ja ilmastoystävälliseen ruokaan

Sota ja Venäjän kaupan lopettaneet pakotteet herättelivät kysymään ruoan huoltovarmuuden perään. Kävi selväksi, että vaikka neljä viidestä suupalasta ruokaa on kotimaista, on tuotanto liiaksi riippunut tuontipanoksista. Kansainväliseen markkinaan ei siis tule liiaksi luottaa.

Lisäksi tuontiruoalla ja tuontipanoksilla on usein iso ympäristöjalanjälki tuotantomaissaan. Esimerkiksi venäläisen ammoniakkiteollisuuden päästöjä ei ole tavattu jyvittää suomalaiseen ruokaketjuun.

Lisäksi tuontiruoan, -rehujen ja -lannoitteiden vuoksi Suomen ravinnetase on ylijäämäinen. Eipä tarvitse arvuutella, mistä ravinneylijäämät muodostuvat…

Globaalit markkinat lisäävät huoltovarmuutta, niitä vastaan ei pidä käydä.

Rauhan ja vaurauden aikana on kuitenkin tahtonut unohtua, että kansakuntien yksi perustetehtävä – paitsi oikeus, myös reiluuden vuoksi velvollisuus – on tuottaa perusruokansa itse. Suomessa tämä tapahtuu viljellen Suomen maata. Miten tämän voisi kestävimmin toteuttaa?

Ruoan huoltovarma omavaraisuus on kohtuullisen systeemin rukkauksen päässä, ulottuvilla.

Ravinteista pääosa on tarjolla kierrätettäviksi. Täysin suljettua kiertoa ei ole luonnossakaan, mutta neitseellisten kaivannaisten ja typen osalta kemianteollisen ravinteen ylivalta on keikautettavissa kierrätysravinteiden eduksi. Tekniikat ja markkinat tähän kehittyvät.

Entä mistä energia?

Maatalous ja elintarvikejalostus voisivat olla bioenergiaomavaraista! Jutun juoni on käyttää biokaasulaitoksia sekä ravinnekierrätykseen että bioenergian tuotantoon. Kaksi kärpästä… vai kolme?

Tuotantomallissa pääosa biokaasulaitoksen syötteestä saadaan apilanurmista. Niitä ei viljellä viherlannoitteeksi, vaan kohdennetaan massa mädätysjäännöksenä lannoitteeksi vasta kun energia on otettu talteen. Apilanurmen biologisella typensidonnalla tuotettu typpi siirtyy mädätteen mukana satokasvien ravinteeksi. Fosforin kierto lähes sulkeutuu.

Se kolmas kärpänen, joka yhdellä iskulla saadaan, on peltomaan multavuuden ja hiilivaraston kasvaminen: tämän hoitavat viljelykierron apilanurmet sekä orgaaninen lannoite.

Jos toteutetaan elintarvikejalostuksen hajautus takaisin maataloustuotantojensa läheisyyteen – kirkonkyliin – kierrättävä ja ilmastoystävällinen systeemi paitsi tuottaisi, myös jalostasi ruoan omista biomassoistaan saadulla bioenergialla.

Osaavat taloustieteilijämme laskekoon, paljonko tämä siirtymä investointeineen maksaisi, ja laskekoon elinvoimahyödyt mukaan yhtälöön. Ylivertaisen kestävästi tuotettua ruokaa riittäisi myytäväksi maailmallekin!

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin professori.