
Tutkimustieto osoittaa, että paikallispuudutus lieventää porsaan tuntemaa kipua kastraation aikana. Vuoden 2027 alusta paikallispuudutus on pakollinen. Sen antaminen on mahdollista jo nyt, kunhan sen tekevä henkilö on käynyt vaaditun koulutuksen. Paikallispuudutus ei korvaa tulehduskipulääkettä, jolla pitää lain mukaan lievittää porsaiden kastraatiokipua.
”Toimiva puudute poistaa kivun toimenpidehetkellä ja tulehduskipulääke hoitaa kipua toimenpiteen jälkeen”, painottaa vieraileva tutkija, ETL Ann-Helena Hokkanen Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.
Hokkanen on tutkinut paikallispuudutuksen vaikutusta porsaisiin ja ollut mukana laatimassa opasta pikkuporsaiden kastraatiokivun lievittämisestä. Hän piti aiheesta Sikayrittäjien seminaarissa syyskuussa.
”Tarvitaan monta tapaa hoitaa kipua, ja lääkitys on yksi niistä”, Hokkanen sanoi seminaarissa.
Porsaan kokeman kivun kannalta iso merkitys on sillä, miten porsasta käsitellään ja missä puudute annetaan. Hokkanen muistuttaa, että puudutteen antaminen vie aikaa yhtä paljon kuin kastraatio eli toimenpiteen kesto kaksinkertaistuu. On syytä pitää mielessä myös se, että puudutteen pistäminen aiheuttaa porsaalle kipua.
”Onkin tärkeää kaikin tavoin varmistaa, että puuduttaminen ja kastraatio tehdään hyvin ja toimenpiteiden jälkeen kaikki muut porsaan elämää kuormittavat tekijät ovat mahdollisimman vähissä.”
”Tarvitaan monta tapaa hoitaa kipua ja lääkitys on yksi niistä.”
Puudutteen antamista varten on olemassa kaksi erilaista telinettä. Niissä oleminen on porsaalle vierasta ja epämieluisaa. Hokkasen mukaan telineeseen laittaminen ei ole suositeltavaa tai pakollista. Telineestä on kuitenkin apua, jos vasta aloittelee paikallispuuduttamista eikä muita henkilöitä ole auttamassa.
Porsaan kannalta olisi parempi, jos se olisi toisen ihmisen sylissä sekä puudutuksen että kastraation ajan. Sitä, miten nämä toimenpiteet sujuvat käytännössä parhaiten, Hokkanen alkaa tutkia seuraavaksi.
Vuodesta 2035 alkaen porsaiden kirurginen kastraatio ei enää ole sallittua.
Karjuporsaat kastroidaan, jotta niiden lihaan ei kehittyisi karjunhajua.
Hajun voi havaita vain lihaa kuumennettaessa. Karjunhajuista raakaa lihaa ei pystytä nykymenetelmin rutiininomaisesti tunnistamaan etukäteen.
Karjut on mahdollista kastroida myös rokottamalla eli immonologisesti. Immunokastraatiossa karjulle annetaan pistos, joka neutraloi sukupuolihormonin vaikutuksen eivätkä karjun kivekset kehity.