
JYVÄSKYLÄ (MT)
Jari Pohjosalo Honkarakenteesta kertoo, että erityisesti hirsirakentaminen on lisääntynyt. 2000-luvun alussa uusista taloista alle 10 prosenttia oli hirrestä. Tänä vuonna luvun ennakoidaan nousevan yli 15 prosenttiin.
”Suomalaiset ovat kiinnostuneet rakentamisen terveydestä. Luonnonmateriaalit, kuten puu, ovat hengittäviä ja parantavat sisäilmaa”, Pohjosalo kertoo.
Messualue sijaitsee Äijälänrannassa aivan Jyväsjärven rannalla.
”Asuntomessualueesta aiotaan kasvattaa 1000 asukkaan kaupunginosa. Nykyinen messualue on vain kolmasosa tulevaisuuden Äijälänrannasta”, kertoo Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen .
Alueelle on rakennettu poikkeuksellisen paljon kohteita tänä vuonna. Asuntomessujen yhteydessä järjestetään puutarhanäyttely, jossa on yhdeksän erilaista teemapuutarhaa.
Pientaloja on 37. Rannassa on lisäksi 13-kerroksinen tornitalo, jossa esitellään viisi asuntoa.
”Koska nähtävää on niin paljon, olemme suunnitelleet valmiiksi neljä erilaista teemareittiä helpottamaan valintoja. Arkkitehtuurista, maskuliinisuudesta, lapsiperheiden arjesta ja puutarhoista kiinnostuneille on omat reittinsä”, Heiskanen sanoo.
Asuntomessut Jyväskylässä avoinna 11.7.-10.8. joka päivä klo 10–18.