• Puhdas kotimainen ruoka on Sari Rouviselle sydämen asia – ”Minä ja irtoripseni ovat antaneet vauhtia mielipideralliin”

    Sarkamessujen the Arjensankariksi valittu Piiroomäen tilan emäntä toivoo, että maalaisjärki otettaisiin käyttöön myös ravitsemussuositusten osalta.
    Tilaajalle
    Piiroomäen maitotilan emäntä Sari Rouvinen sanoo oikealla asenteella olevan iso vaikutus omaan elämänlaatuun.
    Piiroomäen maitotilan emäntä Sari Rouvinen sanoo oikealla asenteella olevan iso vaikutus omaan elämänlaatuun. Kuva: Sari Rouvisen kotialbumi
    Maatalous|Maidontuotanto
    31.1.202516:00
    Anne Anttila

    Kiteeläinen Piiroomäen maatila ja sen elämänmakuiset somepäivitykset ovat saaneet suuren yleisön keskuudessa sydämellisen vastaanoton.

    Maidontuottaja Sari Rouvinen kertoo videoilla lypsytilan arjesta rehellisen avoimesti ja aitoon karjalaiseen tyyliin. Päivityksissä välittyy myös emännän positiivinen elämänasenne.

    ”Mitään säästelemättä kerron maitotilan arjesta iloineen ja suruineen. Haluan avata maatilan arkea myös niille, joille elämä maalla on vain hauraan tiedon varassa tai jopa täysin tuntematonta. Tärkeimpiin sanomiin lukeutuu kuitenkin se, että kun osaa olla pienistä asioista kiitollinen, voi olla paljosta onnellinen.”

    Piiroomäen emäntä on tottunut ravistelemaan totuttuja tapoja.

    ”Minä ja minun irtoripseni ovat antaneet vauhtia mielipideralliin. Omalla esimerkilläni haluan korostaa, että nykypäivän emäntä voi halutessaan luoda sontaa vaikka huulet punattuna.”

    Rouvinen tekee videot niin sanotusti yhden pysähdyksen taktiikalla.

    ”En suunnittele enkä editoi. Kerralla vain purkkiin ja pihalle.”

    Sosiaalinen media on tuonut Piiroomäen maatilan suoraan kuluttajan ulottuville.

    ”Haluamme nostaa näkyviin kotimaisen ruoan tärkeyden myös suomalaisessa huoltovarmuudessa ja omavaraisuudessa. Valitettavasti puheet ovat päättäjien taholta suurempia kuin teot. Kauppojen ylivalta jatkuu ja halpatuotteet ovat jyränneet alleen kotimaiset tuotteet. Markkinoita ovat sekoittaneet entisestään myös ravitsemussuositukset. Olen ylpeä omasta työstä, mutta samalla todella huolissani suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta”, Rouvinen kertoo.

    Hän puhuu asian puolesta myös Suomiruokaa ry:n hallituksessa.

    ”Olen jokaista soluani myöten maidontuottaja. En pidä kynttilää vakan alla, vaan puhun aiheesta aina kun saan siihen pienimmänkin tilaisuuden.”

    Piiroomäen tilalla on 37-paikkainen lypsypihatto, jonka koko riittää.

    ”Tärkeintä ei ole määrä, vaan laatu. Työtä tehdään suurella sydämellä ja usein omia voimia säästelemättä. Lehmät ovat meille muutakin kuin maitotilin tuottajia ja korvanumeroita. Ne ovat myös hyviä työkavereita ja luotettavia ystäviä.”

    Piiroomäen emännän juurevat videot ovat tehneet syvän vaikutuksen suomalaisiin kuluttajiin ja myös Sarkamessujen arvovaltaiseen raatiin. Messutiimi valitsi yksimielisesti Piiroomäen maatilan emännän Sari Rouvisen vuoden 2025 The Arjen Sankariksi, joka palkitaan messuilla.

    Lisää aiheesta
    • Juhlavassa tilaisuudessa kuultiin myös musiikkia. Puheen piti myös maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.

      Maidontuotanto | 63 maidontuottajaa palkittiin kultamitalilla: Walter Ehrströmin säätiö juhlisti laatumaidon tuottajia

    • Piiroomäen maatilan päivitys on herättänyt vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Kuvan eläimet eivät liity tapaukseen.

      Maatila kannustaa ihmisiä ostamaan merkkituotteita ja jättämään kauppojen omat elintarvikkeet hyllyyn – "tämä saattaisi toivon mukaan herätellä kauppiaita ja teollisuutta"

    • Rimpulan korvien kokoa ei oikein edes saa vangittua kuviin, Sari Rouvinen kertoo. Lisää kuvia ja myös videoita löytyy Piiroomäen maatilan Facebook-sivulta.

      Luppakorvainen Rimpula sulattaa sydämiä Piiroomäen maatilalla: "Niin lupsakka, että savolaiseksi epäilisin, ellen tietäisi paremmin."

    • Mummu oli länsisuomenkarjaa, mutta sen musta väri tuli holstein-esivanhemmalta.

      Mummulehmä jätti jäljen moneen sydämeen – tuntemattomat kyselevät somelehmän viime vaiheista ja elämästä edelleen

    • Piiroomäentilan Sari Rouvinen (oranssissa takissa keskellä) esitteli pienkuormaajan lomittajakilpailijoille ennen tehtävää.

      Maatalous | Kuka on Pohjois-Karjalan taitavin maatalouslomittaja? Kilpailu käynnissä Kiteellä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle