• Viljelykiertosuunnitelmalla pian kiire

    Jokaisen ympäristökorvaukseen sitoutuneen tilan pitää laatia ensimmäisen tukivuoden aikana kirjallinen viljelykiertosuunnitelma ja toimittaa se kuntaan. Viime vuonna sitoumuksen antaneilla takarajana on 2.5.
    Maatalous
    30.3.201608:00
    MT toimitus

    Suunnitelmassa viljelijän pitää kertoa alustavasti, mitä aikoo peltolohkoillaan viime vuonna viljeltyjen kasvien jälkeen viljellä seuraavien neljän kasvukauden aikana. Yhteensä suunnitelmassa pitää siten esitellä viiden vuoden viljelykierto kaikille lohkoilleen.

    Ympäristökorvaukseen on tullut muutamia muutoksia viime vuoteen verrattuna. Erityisesti lohkokohtaisten toimenpiteiden rajoitukset on tärkeä käydä läpi ennen viljelysuunnitelman laatimista ja kylvöjä.

    Tukihaku alkaa tänä vuonna huhtikuun loppupuolella ja jatkuu 15.6. asti. Pitkästä hakuajasta huolimatta hakemus kannattaa tehdä valmiiksi hyvissä ajoin.

    Jo huhtikuun aikana on tärkeä tehdä valmiiksi peruslohkojen muutokset sekä rajakorjaukset, jotta ne ehditään käsitellä kunnassa ennen tukihaun alkua. Tällöin tukia pääsee hakemaan oikein tiedoin.

    Artikkelin aiheet
    viljelykierto
    ympäristökorvaus
    viljelysuunnitelma
    maataloustuki
    peltoviljely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle