• Keskustan EU-vaaliehdokas pelkää: Kasvinsuojeluaineiden kielto vaarantaisi suomalaisen ruuantuotannon

    EU-vaaliehdokas Anna Sirkiä kritisoi EU:n linjausta kasvinsuojeluaineiden tehoaineiden kieltämisestä.
    Tautin piinaamaa ohraa: lehdissä sekä pantteri- että verkkolaikkua.
    Tautin piinaamaa ohraa: lehdissä sekä pantteri- että verkkolaikkua. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    12.11.201817:27
    Juhani Reku

    Keskustanuorten EU-vaaliehdokas Anna Sirkiä arvioi EU:ssa tehtyjen päätösten olevan riski suomalaiselle ruuantuotannolle. Huolen herättää EU:n linjaus kasvinsuojeluaineiden tehoaineiden kieltämisestä.

    Linjauksen taustalla on huoli syöpien lisääntymisestä.

    "Mitä tulee ainakin suomalaiseen ruokaan, huoli kohdentuu lähinnä niihin jotka altistuvat aineille, siis viljelijöihin, ei kuluttajiin. Suomalaista ruokaa voi syödä rauhallisin mielin, sillä ruuassa ei juurikaan ole jäämiä kasvinsuojeluaineista", Sirkiä kirjoittaa blogissaan.

    Sirkiä viittaa väitteellään Euroopan elintarviketurvallisuusviraston Efsan tekemään tutkimukseen, jonka mukaan yhdessäkään suomalaisessa elintarvikkeessa ei todettu turvallisena pidetyn rajan ylittäviä kasvinsuojeluainepitoisuuksia.

    MT uutisoi tänään maanantaina, että EU:n suunnitelmat tiettyjen kasvinsuojeluaineiden kieltämiseksi aiheuttaisivat valtavat satomenetykset Suomessa.

    Uutisessa viitataan kasvinsuojeluteollisuuden arvioon, jonka mukaan viljasadot olisivat vaarassa pienetä Suomessa kymmeniä prosentteja, mikäli suunnitelmat toteutuvat. Samalla tuotantokustannukset nousisivat tuntuvasti.

    Suomessa vaikutukset ovat todennäköisesti Keski-Eurooppaa suurempia lyhyen kasvukauden takia.

    "Jälleen kerran olemme tilanteessa, jossa meidän pohjoinen kestävä elämäntapamme ei tahdo tulla ymmärretyksi."

    Artikkelin aiheet
    eu-vaalit
    kasvinsuojeluaineet
    ruuantuotanto
    Anna Sirkiä
    maatalous
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle