• Uusi maitoasiamies pärjää niin navetassa kuin Brysselissäkin

    Maitovaltuuskunnan puheenjohtaja Mauri Penttilä esitteli perjantaina valtuuskunnalle uuden maitoasiamiehen Leena Lammisen. Markku Vuorikari
    Maitovaltuuskunnan puheenjohtaja Mauri Penttilä esitteli perjantaina valtuuskunnalle uuden maitoasiamiehen Leena Lammisen. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto
    Maatalous
    27.11.201315:00
    Satu Lehtonen

    ”Viikko töissä ja vain kolme tuntia toimistolla”, Leena Lamminen huokaa. Ensimmäinen työviikko oli yhtä matalalentoa.

    Lamminen aloitti viime viikon maanantaina MTK:n ja maitovaltuuskunnan yhteisenä maitoasiamiehenä.

    Hän hyppää vauhdilla liikkuvaan junaan. Maidontuottajilla on edessään isoja muutoksia.

    EU:n maitokiintiöt poistuvat maaliskuun lopussa 2015.

    Kiintiöiden poisto ei sinällään näy suoraan tuottajan arjessa, Lamminen toteaa. Suomen maidontuotanto on jo vuosia jäänyt alle maakiintiön, joten ylitysmaksuja ei ole peritty.

    Kansallisen tuen kautta asia koskettaa pohjoisen tuottajia, sillä kiintiöt ovat Pohjois-Suomen tukien maksuperusteena. ”Siksi niiden alasajo saattaa olla hankala harjoitus.”

    Hän korostaa, että tuottajilla on enää runsas vuosi aikaa sopeutua tukimuutokseen.

    ”Heidän pitää saada mahdollisimman nopeasti tietää, miten pohjoisen tuen perusteet jatkossa määritellään.”

    Kiintiöiden poistuminen voi vaikuttaa suomalaistuottajaan myös sitä kautta, että muun muassa Hollannin, Puolan ja Irlannin viljelijöillä on kova tahto kasvattaa tuotantoa heti rajoitusten poistuttua.

    ”On oleellista, että EU:n vienti vetää niin ettei maitotuotteita kasaannu sisämarkkinoille.”

    Toinen iso muutos on Etelä-Suomen kansallisen tuen muuttuminen litraperusteisesta niin sanotuksi häntärahaksi. Lamminen toteaa, että varsinkin korkeaan tuotokseen panostaneet häviävät muutoksessa.

    Lisäksi monella tilalla saattaa tulla maksuvalmiusongelmia, kun kuukausittaisesta tuesta siirrytään todennäköisesti kahdesti vuodessa maksettavaan tukeen.

    Lamminen on kotoisin maalta, Varsinais-Suomen Marttilasta, mutta ei maatilalta. Maatalouteen hän tutustui hevosharrastuksen kautta.

    ”Menin hoitamaan hevosia tilalle, jolla oli broilereita ja munivia kanoja.”

    Pian Lamminen tekikin jo lomittajan töitä Marttilan kunnan leivissä. Maitoasiamies on siis lypsytaitoinen. ”Robottinavettaan en kuitenkaan menisi lomittajaksi.”

    Lukion jälkeen hän pestautui Nokialle kokoamaan kännyköitä. ”Kuten kaikki marttilalaiset siihen aikaan.”

    Maatalous kuitenkin houkutteli, joten seuraavana vuorossa oli Mustialan karjanhoito- ja maatalouslomittajalinja ja sitten agronomiopinnot Helsingin yliopistossa.

    ”Opiskelin pitkään ja hartaasti ja tein samalla töitä Tikessä (maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus).”

    2002 Lamminen aloitti maa- ja metsätalousministeriön tukiyksikössä ja 2004 markkinapolitiikkayksikössä. Maidon ja maitotuotteiden markkinajärjestelyjen parissa kului lähes kymmenen vuotta.

    Lamminen on miettinyt paljon sitä, mitä virkamiehestä edunvalvojaksi siirtyminen merkitsee.

    ”Loppujen lopuksi ero ei ole suuri. Molempien tehtävänä on pyrkiä luomaan mahdollisimman hyvät edellytykset suomalaiselle maidontuotannolle. Keinot vain ovat erilaiset.”

    Hänen kokemuksensa mukaan parhaaseen lopputulokseen päästään, kun virkamiehet ja sidosryhmät yhdistävät voimansa.

    Lamminen kehuu suomalaista maitokenttää niin yhtenäiseksi, että vastaavaa ei muista maista helposti löydy.

    Hän ei usko, että hänen MTK:n ja maitovaltuuskunnan pestiensä välille syntyy ristiriitoja.

    Lamminen kertoo olevansa sovitteleva luonne. ”Ja puhun niin paljon, että jossain vaiheessa vastapuoli lakkaa kuuntelemasta ja saan hoitaa asiat niin kuin haluan”, hän nauraa.

    Hämeenlinnassa asuvalla Lammisella on kaksi pientä poikaa, 3- ja 5-vuotiaat.

    Harrastuksikseen hän kertoo kuntosalin ja geokätköilyn. Pojat pääsevät mukaan kätköille silloin, kun etsintä ei vaadi paljon kiipeilyä.

    SATU LEHTONEN

    On oleellista,

    että EU:n vienti vetää niin

    ettei maitotuotteita

    kasaannu sisämarkkinoille.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Leena Lamminen
    maidontuotanto
    EU:n maitokiintiöt
    maatalouden tukimuutokset
    MTK
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle