• Osa maitotiloista viis veisaa välitysvasikan kunnosta

    Etenkin laajentaneilla isoilla maitotiloilla on yhä puutteita vasikoiden oloissa. Välitykseen lähetetään heikkoja eläimiä, jotka sairastuttavat pahimmillaan koko ryhmän vasikkakasvattamossa.
    Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    22.7.201313:28
    MT toimitus

    Vasikoihin on viime vuosina hankkeiden ja teemavuosien ansiosta alettu kiinnittää tiloilla hieman aiempaa enemmän huomiota. Siitä huolimatta välitykseen toimitetaan edelleen varsin vaihtelevaa porukkaa, harmittelee vuosia vasikoiden parissa työskennellyt HK Agrin terveydenhuoltoeläinlääkäri Heidi Härtel .

    ”Osalle tiloista on kunnia-asia lähettää välitykseen vain hyviä vasikoita, osalle taas se tuntuu olevan kanava päästä eroon vasikoista anonyymisti. Välitykseen saatetaan tarjota eläimiä, joita esimerkiksi naapurille ei kehdattaisi myydä.”

    Hän arvioi yhdeksi syyksi sen, että maitotilojen tautipaine on kasvanut tilakoon mukana. Eniten heikkokuntoisia välitysvasikoita tulee isoilta, vasta laajentaneilta maitotiloilta.

    ”Vasikoiden hoitoon ei ole riittävästi aikaa, eikä vasikkaosastoon ei ehkä ole satsattu riittävästi tai se on ruuhkautunut.”

    Härtelin mukaan harvat maitotiloista ilmoittavat terveysongelmista, vaikka se kuuluu välityksen sääntöihin.

    ”Osa on niin tottunut oman tilan tautitilanteeseen ettei huomaa sitä, ja osa ei ymmärrä, miten tautipurkaukset vaikuttavat vasikkakasvattamoissa. Tunnollisimmat ilmoittavat tautitapauksista ja saavat sitten neljän viikon karenssin välitykseen”, hän harmittelee.

    Välitysvasikoiden yleisin ongelma ovat hengitystiesairaudet, jotka etenkin kroonisiksi päästessään johtavat kasvutappioihin ja usein jopa vasikan menehtymiseen.

    Härtelin mukaan yksittäisen eläimen flunssaoireet saattavat olla lähtötilalla näkymättömissä, vaikka eläin kantaisi tartuntaa.

    Artikkelin aiheet
    maitotilat
    vasikat
    eläinten hyvinvointi
    HK Agri
    karjatalous
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle