• Hirrenveiston taito alkaa unohtua suomalaisilta

    Puuta Suomessa olisi vaikka millä mitalla, mutta hirrenveisto-osaaminen puuttuu, ihmettelee sveitsiläinen hirrenveiston ammattilainen. Hän pitää syynä väärin suunnattua koulutusta
    Kuva: Reijo Haukia
    Maatalous
    4.7.201412:36
    MT toimitus

    HYRYNSALMI (MT)

    Kun sveitsiläinen Meinrad Rohner muutti kymmenen vuotta sitten puolisonsa Päivi Sainio Rohnerin ja heidän kolmen lapsensa kanssa Hyrynsalmelle, ammatinvalinta ei ollut miehelle vaikeaa. Hänellä oli jo seitsemän vuoden kokemus puutalojen – ja nimenomaan hirsitalojen – tekemisestä sekä oma hirsitaloja rakentanut yritys.

    Alppimaan hirsiosaamisella on ollut kysyntää. Rohner ihmetteleekin, miksi Suomessa rakennetaan niin vähän puusta.

    ”Missä päin Suomea vain olet, näet kaikkialla ympärilläsi puuta. Ja kun jotain rakennetaan, puuta ei valitettavasti aina edes harkita rakennusmateriaalivaihtoehtona. Puurakentamisen kulttuuri on niin kadoksissa ettei tule edes mieleen rakentaa puusta!”

    Sitä hän ei kiellä, etteikö puurakentamisesta olisi hirveästi puhetta. Vähän sen eteen kuitenkin tehdään, hän harmittelee.

    Hän näkee suomalaisten ongelmana koulutuksen. Puurakentamisen koulutus puuttuu meiltä kokonaan.

    Rohnerin yrityksessä hirret veistetään käsin. Silti Rohner piirtää jokaisen rakennuksen tilaajan toiveiden mukaisesti kolmiulotteisella CAD-suunnitteluohjelmalla. Jokainen taloon tuleva hirsi veistetään tarkasti piirustusten mukaisesti.

    Artikkelin aiheet
    hirrenveisto
    puurakentaminen
    Meinrad Rohner
    hirsitalo
    puurakentamisen koulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle