• Jussi Malmi siirtyy Sampo-Rosenlewiltä Wihurille

    Jussi Malmi aloittaa Wihuri Oy Teknisen Kaupan toimialajohtajana 10.4.2023. Hän siirtyy tehtävään Sampo-Rosenlew Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä.
    Jussi Malmi aloittaa Teknisen Kaupan toimialajohtajana 10.4.
    Jussi Malmi aloittaa Teknisen Kaupan toimialajohtajana 10.4. Kuva: Valokuvaamo KLIK Sami Reivinen
    Maatalous|Maatalouskoneet
    20.3.202321:00
    Piia Lehojärvi

    Jussi Malmi on tehnyt mittavan työuran kansainvälisen koneenrakennuksen parissa useissa eri johtotehtävissä niin Suomessa kun ulkomailla, kertoo Wihuri Tekninen Kauppa nimitystiedotteessaan.

    Malmi on toiminut muun muassa Timberjackin, John Deeren sekä Logsetin palveluksessa ennen Sampo-Rosenlewille siirtymistään.

    ”Wihurin Tekninen Kauppa on mittava kokonaisuus tarjoten tuotteita ja palveluja laajalle asiakaskunnalle yksityishenkilöstä globaaliin koneenrakentajaan. Tekninen Kauppa on myös käynyt läpi monia muutoksia viime vuosina ja odotan innolla, että pääsen jatkokehittämään sitä, osaavan henkilöstön kanssa, vastaamaan entistä paremmin asiakkaidemme tarpeisiin”, Malmi kertoo tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Sampo-Rosenlew Oy on toiminut samalla tontilla Porin keskustassa yli 150 vuotta. Teollisen toiminnan juuret yltävät vuoteen 1853, jolloin Oy W. Rosenlew Ab perheyritys aloitti toimintansa. Sampo-Rosenlew Oy perustettiin vuonna 1991.

      Maatalouskoneet | Sampo-Rosenlewin Jussi Malmi siirtyy muualle – Deven Kataria nimitetty uudeksi toimitusjohtajaksi

    Artikkelin aiheet
    Jussi Malmi
    Wihuri Oy Tekninen Kauppa
    Sampo-Rosenlew
    toimialajohtaja
    nimitys
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta