• Navetoissa on yhä mustavalkoisempaa – entinen valtarotu ayrshire antaa tilaa holsteinille

    Robotti lypsää jo 56 prosenttia lehmistä ja 59 prosenttia maidosta.
    Tilaajalle
    Entinen valtarotu ayrshire on nyt altavastaajan asemassa.
    Entinen valtarotu ayrshire on nyt altavastaajan asemassa. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maidontuotanto
    28.3.202404:00
    Satu Lehtonen

    Ennen niin ruskeavoittoiset lypsykarjat muuttuvat yhä mustavalkoisemmiksi. Holstein-rodun voittokulku jatkuu ja ayrshiret väistyvät sen tieltä.

    Asian vahvistavat Pro Agrian tuotosseurannan tulokset viime vuodelta.

    Kymmenen vuotta sitten holsteinin osuus oli runsas 40 prosenttia lypsävistä ja ay-lehmien vajaa 60. Nyt asetelma on keikahtanut: holsteinia oli viime vuonna lähes 61 prosenttia lehmistä ja ayrshireä enää 37 prosenttia. Käännettä kehitykselle ei ole näkyvissä.

    Suomenkarjan osuus on pysynyt vajaassa prosentissa lehmistä. Muita rotuja on yhteensä 1,6 prosenttia.

    Tuotosseurantaan kuuluu 73 prosenttia suomalaiskarjoista ja 80 prosenttia lehmistä.

    Viime vuonna seurantaan kuuluvien maitotilojen tuotos parani hetkellisen paikallaan matamisen jälkeen. Lehmät tuottivat keskimäärin 10 867 kiloa energiakorjattua maitoa. Se oli 173 kiloa enemmän kuin vuonna 2022.

    Energiakorjaus tarkoittaa, että maidon arvo-osia eli valkuaista ja rasvaa painotetaan laskennassa.

    Suomen suurimat karjat ovat Ahvenanmaalla.

    Keskimääräisessä tuotosseurantakarjassa on nyt 59,6 lehmää. Suomalainen karjakoko on moneen muuhun verrattuna pieni. Ruotsissa vastaava luku on 102, Virossa 202 ja Tanskassa 260.

    Kun karjakokoja tutkitaan alueittain, Suomen suurimmat karjat ovat Ahvenanmaalla. Siellä keskikoko on 91, mutta tilojen määrä on pieni.

    Etelä-Pohjanmaa tulee toisena 69 lehmän keskikoolla.

    Ahvenanmaalla myös keskituotos on korkein. Seuraavina tulevat Keski-Pohjanmaan ja Oulun Pro Agrioiden alueet.

    Robotti lypsää jo 56 prosenttia lehmistä ja 59 prosenttia maidosta.

    Lisää aiheesta
    • Haapavedellä toimivan MaitoRinne Oy:n robotti tekee lypsämisen lisäksi lehmälle nopean terveystarkastuksen.

      Näin robotti lypsää Lily-lehmän – samalla hoituu moni muukin asia

    • Sorkkaterveydessä Eurassa sijaitseva Mäkitalon tila on Suomen kärkeä. ”Parret pidetään kuivina”, Mika Höynälä kertoo. ”Poistoja ei ole huonojen sorkkien takia tarvinnut tehdä miesmuistiin.”

      Maidontuotanto | ”Lehmä on elämän äiti” – maailman maitotilat muuttuvat mustavalkoisiksi, mutta Eurasta löytyy tila, jossa uskotaan suomenkarjan voimaan

    • Neljän maakunnan lehmät tuottavat yli puolet kotimaisesta maidosta.

      Maidontuotanto | Kuopio, Kurikka, Kiuruvesi ja Kokkola – siinä maidontuotannon neljä kovaa koota

    • Maidonkeräilijöitä Intian New Delhissä viime tammikuussa.

      Maidontuotanto | Tiesitkö? Intia tuottaa lähes neljänneksen koko maailman naudanmaidosta

    • Kevättalvella meijerin vastaanottama maitomäärä on yleensä korkeimmillaan, koska iso osa lehmistä poikii keväällä.

      Maidontuotanto | Valio etsii syitä maidontuotannon kausivaihteluihin ruotsalaisella ratkaisulla

    • Suunnitelma uuden navetan rakentamisesta vaihtuikin maatilan ostoon.

      Maidontuotanto | Salama poltti navetan, mutta ei vienyt uskoa maidontuotantoon – ”On menty jotenkin niin myötätuulessa, ei ole tullut pahoja vastoinkäymisiä”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle