Lsk-lehmä Tuomen Oksa pisti alkuvuodesta rotunsa ennätyksen valkuaiskiloissa uusiksi. Edellinenkin ennätys kuului sille itselleen. Jo ensimmäisen poikimisen jälkeen se herui 43 kiloa. Kuva: Juha Sinisalo
”Lehmä on elämän äiti” – maailman maitotilat muuttuvat mustavalkoisiksi, mutta Eurasta löytyy tila, jossa uskotaan suomenkarjan voimaan
Maailman maitotilat muuttuvat mustavalkoisiksi. Mäkitalon tila osoittaa, että alkuperäiskarjakin lypsää hyvin, kun olosuhteet ovat kohdillaan.
Sorkkaterveydessä Eurassa sijaitseva Mäkitalon tila on Suomen kärkeä. ”Parret pidetään kuivina”, Mika Höynälä kertoo. ”Poistoja ei ole huonojen sorkkien takia tarvinnut tehdä miesmuistiin.” Kuva: Juha SinisaloTosiasioita ei kannata kiistää: Holstein lypsää yleensä paremmin kuin suomenkarjan lehmä tai ayrshire, ymmärtäähän sen.
Parsinavetassa lehmä ei pääse liikkumaan kuten pihatossa, tajuaahan senkin - vaikka ei olisi eläissään utaretta pyyhkäissyt.
Automatisaatio ja robotit alentavat työvoimakuluja, jo toki.
Mika Höynälän ja Keijo Mäkitalon pyörittämällä Mäkitalon tilalla Panelian kylässä asuvat lehmät ovat kuin märehtivä protesti maataloutta ravistelevan murroksen keskellä.
Tilalla asuvan suomenkarjan keskituotos on 11 000 kiloa maitoa (EKM), mikä ylittää kaikkien Suomen tuotosseurantakarjojen keskiarvon.
Suomenkarjalle luku on hyvin poikkeuksellinen.
Jos se mitä täällä tehdään on harvinaista Suomessa, maailmalla se vasta outoa onkin.
Alkuperäisrodun edustajan näkeminen lypsykarjatilalla on kuin yksisarviseen törmäisi.
Meni sitten Viroon, Hollantiin, Kanadaan tai Etelä-Afrikkaan, näky alkaa olla lypsykarjatiloilla se sama: Mustavalkoisten takapuolien rivistö pyörimässä hitaasti karusellilypsykoneessa.
Karusellin ympärillä häärii vaiteliasta työvoimaa, usein eri kansallisuutta kuin itse isäntä tai emäntä.
Noilla tiloilla harvemmin puhutaan lehmistä nimellä. Hyvä, jos puhutaan itse lehmistä ollenkaan.
Puhutaan tuotantokustannuksista, puhutaan investoinneista, puhutaan ehkä maidon pitoisuuksista.
Mutta itse lehmästä? Kukapa sellaisesta jaksaisi nykypäivänä enää jauhaa?
Ainakin isäntä Mika Höynälä. Ja jutun juurta niissä riittääkin.
Länsisuomenkarjaa (lsk) edustava Tuomen Oksa (i. Y. Loisto) pisti alkuvuodesta uusiksi Suomen lsk-lehmien ennätyksen valkuaiskiloissa.
Maitokiloja kertyi peräti 17 612 (EKM eli energiakorjattua maitoa). Se on jo 50-tonnari, vaikka on poikinut vasta kolmesti.
Oksa oli vähän ensimmäisen kerran arka poikiessaan, Höynälä muistelee. ”Keijo totesi, että se kantaa kaikki murheet harteillaan.”
Nykyään se on oikein mukava, hän jatkaa. Toimittaja saa siltä tosin melko viileän vastaanoton.
Melkein vastapäätä ruokailee yhdeksänvuotias emä Tuomen Meteli (i. Toivolan Jooseppi), joka on Höynälälle selvästi rakas. Sekin on urallaan ehtinyt lypsää yli 66 000 kiloa.
”Ovathan nuo lehmät lyöneet meidät ällikällä. Karjaan on jäänyt lehmiä, joilla on hyvät pitoisuudet. Rehujenkin suhteen on ollut hyvä vuosi.”
Lypsylehmät saavat ohraa litistettynä, mutta nuorille naudoille viljaa ei syötetä. ”Vilja pilaa niillä utareen alun rasvoittamalla utareen”, Höynälä toteaa. Kuva: Juha SinisaloVaikka maidon määrässä suomenkarja ei holsteinille pärjääkään, maitorasvassa se pesee ne kirkkaasti.
Alkuperäisroduille suunnattu tuki on myös motivaattori niiden pitoon.
Suomenkarjalla tuki on 683 euroa eläintä kohden vuodessa. ”Kyllä varmaan pidettäisiin ilmankin.”
Moni lehmä kerjää ohikulkiessa isäntä Mika Höynälältä rapsutuksia.
Ne ovat tottuneet leppeään kohteluun. Kun isäntä kerran pikaistuksissaan läimäisi yhtä lehmistä lypsyrätillä, se loikkasi järkyttyneenä parresta ruokintapöydälle.
Tuomen Oksa on lsk-lehmäksi melkoinen mörssäri: se painaa 750 kiloa.
Ei tässä navetassa muutenkaan keijukaisia ei näy. Lehmien keskipaino on liki 700 kiloa.
Karjassa on lsk-lehmien lisäksi lapinlehmiä, ayrshirejä ja muutama holsteinkin.
Suomenkarja kärsii sitkaasta maineestaan, Höynälä pohtii. ”Niitä pitää ruokkia samalla lailla kuin valtarotujakin. On ihan haihattelua, että ne pärjäisivät huonolla.”
Viime vuonna lehmät olivat hyvin terveitä, Höynälä kertoo. Eläinlääkäri jo ihmetteli, miksei tilalta soitella. Navetan hyvän ilman takaajana Höynälä kiittelee kennoikkunoita. Kuva: Juha SinisaloSuomenkarjan ruokinnassa näkee erikoisiakin ratkaisuja: Onpahan Höynälä kuullut niille annettavan kokonaisia kaurojakin.
Alkukasvatukseen on täällä panostettu. Vasikat saavat oikeaa maitoa 3,5 kuukauden ikään saakka.
Tilalla panostetaan laiduntamiseen.
Lohkoa lehmät vaihtavat muutaman päivän välein ja ne olivat viime kaudellakin ulkona lokakuun loppuun asti.
Talviulkoiluakin on tarkoitus päästä vielä toteuttamaan.
Kun tilat maailmalla kasvavat, vähenee usein myös laidunnus. Samalla lehmiä näkee maisemassa yhä harvemmin.
Mutta onko sillä niin väliä, ettei lehmää enää tavallinen kansa näkisi?
”Lehmä on elämän äiti”, Höynälä toteaa ykskantaan aihetta sivuttaessa. ”Nälkävuosina 1860-luvulla suku pysyi hengissä kun oli lehmiä, Etelä-Suomessa kuoltiin nälkään.”
Lehmien avulla todella selvittiin Suomessa ankarimmista vuosista. Vaikka vilja ei kasvanut, heinä kasvoi.
”Kriisi ja nälkä tulee jossakin vaiheessa, mutta sitä ei yltäkylläisyydessä tajuta.”
Mäkitalon tilan palkintokaapissa alkaa olla täyttä. Ensimmäinen suomenkarjan satatonnari oli Vampulasta tullut lsk-lehmä Ohvi. Kuva: Juha SinisaloTorniossa Kaakamon kylässä syntyneen Mika Höynälän vanhemmilla ei ollut karjaa. Esikuvat eläinten pitoon löytyivät isovanhemmista.
Mummo oli huippukarjaihminen, Höynälä muistelee. Sotaleski lypsi karjansa ja niitti pellot käsin.
Lehmät hoidettiin, vaikka elämä koetteli. Sodassa menehtyneen miehensä ruumiin isoäiti käveli tunnistamaan 40 asteen pakkasessa.
Agrologiksi Höynälä valmistui vuonna 1993 Muhokselta. Maidontuotanto alkoi 1997 kahdella lehmällä.
Ensimmäinen poikiva hieho, holstein-friisiläinen Juhla, tuli naapurista.
Ensimmäisen suomenkarjan edustajan, lapinlehmähieho Juulian, hän sai rodun pelastajinakin tunnetuilta Leino ja Kerttu Pekanlehdolta.
Nuorella miehellä oli verissä kenties ripaus sitkaan mummin taidoista: Juulia lypsi urallaan yli 80 000 kiloa.
Kun Mika ja Keijo tapasivat maatalousnäyttelyssä, Keijolla oli kotitilallaan Eurassa vain maitorotuisia sonneja.
Keijon vanhemmat olivat lopettaneet lypsykarjan pidon voivuorten aikaan 1970-luvun alussa. Tuolloin lehmistä maksettiin viljelijöille tapporahaa.
Mika muutti Torniosta Euraan vuonna 2007 ja toi lehmät mukanaan.
Panelia on hieno paikka, Höynälä kehaisee. Pellot ovat runsasmultaisia, palvelujakin kylältä löytyy.
Tienoilta karjat ovat kuitenkin huvenneet. Kun lehmät tuotiin tänne Torniosta, naapurustossa oli vielä neljä tilaa.
Nyt tämä navetta on ainoa, jonka ruokintapöydälle vielä nostetaan rehua rouskutettavaksi.
Suomenkarjan tulevaisuutta Höynälä ajattelee huolestunein tuntein. Tuotosseurannassa Suomessa on enää 805 lsk-lehmää.
Täälläkin on enenevissä määrin panostetty ayrshireen.
Sonneissa valinnanvara on yksinkertaisesti liian kapea.
Tosiasiat ovat täälläkin läsnä: Kun se loppuu, se loppuu.
Kuva: Juha SinisaloKello on jo ties mitä. Tuhannen lypsävän tiloilla on suoraviivaista kirjoittaa luvut ylös, ottaa kuva karusellissa pyörivistä takapuolista ja jatkaa matkaa.
Toisin on Mäkitalon tilalla. Jokainen lehmä tuntuu uudelta tuttavuudelta.
Niille tekisi mieli kerrata päivän kuulumisia ja kesäiltana kävellä kahvikupin kanssa laitumen reunaan.
Ehkä muistella samalla aikoja, jolloin karja oli vielä monille perheille elämän ja kuoleman kysymys.
Sillä lehmä on lopulta paljon enemmän, kuin maitoa.
Mäkitalon tila
Panelian kylässä Eurassa sijaitseva maitotila, jota pyörittävät Mika Höynälä ja Keijo Mäkitalo
Koko karjassa keskituotos on 12 267 kiloa (EKM eli energiakorjattua maitoa). Suomen tuotosseurantakarjojen keskituotos oli 10 694 kg EKM/lehmä vuonna 2022.
Suomenkarjan keskituotos 2023 oli 11 067 kg (EKM)
Puolet karjasta on lypsänyt yli 50 000 kiloa. Keskipoikimamäärä on yli neljässä.
Enimmillään lehmiä ollut 36, nyt 26
- Osaston luetuimmat
