• Tarjolla kirvoja, kirppoja ja kääriäisiä – kasvustoissa on aina tuholaisia kesästä riippumatta

    Härkäpapupiilokas on asettunut Suomeen pysyvästi. Mikähän tuholainen seuraavaksi uhkaa peltojamme?
    Tilaajalle
    Härkäpapupiilokas on vakiinnuttanut asemansa Suomessa esiintyvien tuholaisten joukossa.
    Härkäpapupiilokas on vakiinnuttanut asemansa Suomessa esiintyvien tuholaisten joukossa.  Kuva: Kari Salonen, Erja Huusela/Luke, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Maatalous|Kasvintuotanto
    10.3.202304:00
    Maija Ala-Siurua

    Kasvukauden alkuun on vielä matkaa, mutta tuhohyönteiset ovat yllättävän ajankohtaisia. Antoihan LukeKasKas-palvelu ensimmäisen tuomikirvaennusteensa jo tammikuun lopussa.

    Tuomikirva on viljojen yleisin kirva. Vuosittaisen talvimunaennusteen mukaan riski sen aiheuttamille tuhoille painottuu ensi kasvukaudella Keski-Pohjanmaalta Pohjois- ja Etelä-Karjalaan ulottuvalle vyöhykkeelle.

    Kotimainen tuomikirvakanta saa vuosittain täydennystä kaukokulkeumana eteläisten ja kaakkoisten ilmavirtausten mukana tulevista kirvoista.

    ”Kasvukauden alussa tuomikirva on vakiotarkkailtava”, sanoo Luonnonvarakeskus Luken erikoistutkija Erja Huusela.

    Kirvoja tulee joka vuosi useaan otteeseen heti toukokuusta lähtien. Kasvin kannalta kriittistä on, missä vaiheessa kasvua ne ovat tuholaisten iskiessä.

    Mikäli viljat eivät ole vielä taimella, kirvat hakeutuvat muualle.

    ”Orastumis- ja versontavaiheessa viljat ovat herkimmillään ja mahdolliset tuhot suurimpia. Kun viljat jo pidemmällä kehityksessään, tuhoriski pienenee ja torjuntakynnys nousee.”

    Lisää aiheesta
    • Tuomikirva on yleisin viljojen kirva, joka aiheuttaa suurimmat vioitukset ohralla ja kauralla.

      Kasvintuotanto | Vuoden ensimmäinen ennuste kertoo: Tuomikirvat ensi kesänä erityisesti näiden alueiden riesa

      Tilaajalle

    Härkäpapupiilokas on vakiinnuttanut asemansa Suomessa, Huusela kertoo. Kuoriaisen toukkien tekemiä vioituksia on löytynyt muun muassa kylvösiemeniä kunnostettaessa ja Ruokaviraston siemenlaboratorion ottamista näytteistä.

    Lisää aiheesta
    • Härkäpapupiilokkaat siirtyvät härkäpapukasvustoon kukinnan alkaessa.

      Kasvintuotanto | Härkäpapupiilokasta havaittu Etelä-Suomessa – torjuntaan ei tällä hetkellä ole sallittuja kasvinsuojeluaineita

    Vioitusten määrä voi vaikuttaa itävyyteen ja tuholaisten leviämiseen, Huusela sanoo.

    Härkäpapupiilokas vaatii menestyäkseen lämpimät olosuhteet, joten ensi kesä näyttää, miten kuoriaisen käy.

    ”Lukella ei ole meneillään varsinaista tutkimusta härkäpapupiilokkaasta, mutta tilannetta seurataan ja havainnoista ollaan kiinnostuneita.”

    Suomessa ei ole hyväksyttyjä valmisteita härkäpapupiilokkaan torjumiseen. Ruotsissa on, mutta niiden tehosta on saatu hyvin vaihtelevia tuloksia, Huusela kertoo.

    Härkäpapupiilokas on hankalasti torjuttava. Kemialliset kosketusvaikutteiset aineet eivät tehoa siemenen sisällä eläviin toukkiin. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että härkäpapu kukkii ja tuottaa palkoja pitkään. Näin torjunnan ajoittaminen juuri oikeaan aikaan on hankalaa.

    Härkäpapupiilokas on Huuselan mukaan todennäköisesti ongelma siellä, missä härkäpapua viljellään runsaasti eli Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Hämeessä.

    Ruokavirasto löysi vuosi sitten helmikuussa kylvösiemenen siemensertifiointia varten tarkastettavaksi toimitetusta hernenäytteestä myös yhden hernepiilokaskuoriaisen ja toukkien tekemää vioitusta.

    Hernepiilokas löytyi näytteestä, joka oli peräisin kesällä 2021 Etelä-Pohjanmaalla olleen siemenviljelyksen sadosta. Uusia havaintoja lajista ei ole tullut.

    Lisää aiheesta
    • Hernepiilokas on 4–5 millimetriä pitkä kovakuoriainen.

      Herneen kylvösiemennäytteestä löytyi hernepiilokas – runsaina määrinä haitallinen tuhooja

    Hernepiilokas on härkäpapupiilokasta eteläisempi laji, joka ei meillä menesty hyvin, Huusela toteaa.

    Toisen herneen tuholaisen eli hernekääriäisen riski sen sijaan kasvaa koko ajan, koska hernettä viljellään vuosi vuodelta enemmän.

    ”Tuholaiset yleistyvät viljelyn yleistyessä”, Huusela tiivistää.

    Hernekääriäinen on tyyppiesimerkki tuholaisesta, joka siirtyy edellisvuoden hernepellolta seuraavalle, jos se on riittävän lähellä ja torjunnasta ei ole huolehdittu.

    Öljykasvien riesana oli viime syksynä todella runsaasti juovakirppoja. Mikäli kirpat ovat talvehtineet hyvin, niiden aiheuttamat ongelmat saattavat olla edessä tulevalla kasvukaudella, Huusela sanoo.

    Kevään olosuhteet ratkaisevat, miten iso tai pieni kirppaongelma lopulta on. Jos kasvit ehtivät taimettua hyvin ennen tuholaisten tuloa, ne todennäköisesti selviävät suhteellisen hyvin.

    Hernepiilokas ja gammayökkönen ovat viime vuosien tulokkaita. Mitä tulee seuraavaksi?

    Lisää aiheesta
    • Aikuinen gammayökkönen apilan kukassa. Tuhoja kasvustoille aiheuttavat niitä ravinnokseen käyttävät gammayökkösen toukat.

      Muistatko Suomeen hellekesänä 2018 massoittain vaeltaneet gammayökköset? Ensimmäiset yökköset on jälleen havaittu, mutta merkkejä massamuutosta ei vielä ole

    Uusia rajanylittäjiä ei Huusela nimeä, sillä meillä kevätkylvöiset kasvit ovat eteläisempiä maita yleisempiä, ja tuholaisten lajistokoostumus siksi erilainen.

    ”Yllätyksiä voi toki aina tulla. On monen tekijän summa, mitä tuholaisia kulloinkin esiintyy ja kuinka paljon. Jos hyönteisille ei ole ravintoa tarjolla, ne siirtyvät muualle.”

    Jotain tuholaisia on aina keleistä riippumatta, Huusela muistuttaa.

    Kasvustoja on syytä aina tarkkailla, jotta viljelijä tietää lohkokohtaisen tilanteen ja voi ryhtyä torjuntatoimiin juuri oikeaan aikaan.

    Huusela kannustaa ottamaan käyttöön LukeKasKas-palvelun, joka tiedottaa ajankohtaisista kasvinterveysasioista: siitä, mitä on havaittu ja mitä kannattaa torjua.

    Lisää aiheesta
    • Hyvältä näyttää, voi näistä härkäpavuista todeta.

      Kasvintuotanto | Nyt tarkkana, jotta pienen pieni tuholainen ei piilottele härkäpapu- tai hernesadossa: Näin tunnistat piilokkaan

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle