• Virossa jälleen todettu afrikkalaista sikaruttoa – tilalla 4 500 sikaa

    Sikoja ei saa viedä tilalta pois, eikä sinne saa niitä tuoda. Myös ihmisten liikkumiselle ja kuljetukselle on tiukat vaatimukset, kunnes epidemia saadaan kuriin.
    Afrikkalainen sikarutto ei tartu muihin eläinlajeihin tai ihmiseen, mutta ne voivat levittää tautia.
    Afrikkalainen sikarutto ei tartu muihin eläinlajeihin tai ihmiseen, mutta ne voivat levittää tautia. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Eläintaudit
    30.7.202509:55
    Kaapo Karppinen

    Virossa Viljandin maakunnassa sijaitsevalla Nurmen tilalla on todettu afrikkalaisen sikaruton (ASF) tartunta, tiedottaa Viron maatalous- ja elintarvikevirasto (PTA).

    ”Taudin vuoksi kaikki tilalla pidettävät siat (4 500) teurastetaan, koska tautiin ei ole hoitoa”, kertoo PTA:n eteläisen alueen johtaja Inge Saavo tiedotteessa.

    PTA järjestää sikatilan tilojen täydellisen puhdistuksen ja desinfioinnin, minkä jälkeen uusia sikoja voidaan tietyn ajan kuluttua tuoda tiloihin.

    Taudin vuoksi kuolleista ja teurastetuista sioista on mahdollista hakea korvausta.

    Taudinaiheuttajan löytymistä vahvistavan laboratoriotestin tulokset saatiin illalla 29. heinäkuuta. Näyte otettiin Saavon mukaan osana passiivista valvontaa.

    ”Tilaa ympäröivällä kymmenen kilometrin rajoitusvyöhykkeellä on toinenkin sikala, jolloin eläinten ja niiden pitoon liittyvien materiaalien siirroille asetetaan rajoituksia taudin leviämisen estämiseksi”, kertoo Saavo tiedotteessa.

    Yrityksestä peräisin olevien sikojen liikkeitä ja kontaktissa olleita yrityksiä tutkitaan tarkasti, jotta taudinaiheuttajan alkuperä saataisiin selville.

    Viimeisin afrikkalaisen sikaruton puhkeaminen kotieläintilalla havaittiin 25. heinäkuuta Petlemanin tilalla Raplamaan maakunnassa, jossa kasvatettiin 4 000 sikaa.

    Yhteensä yli 17 000 kotieläiminä pidetyllä sialla on todettu ASF-tartunta viidessä epidemiassa tänä vuonna Virossa.

    30.7.2025 mennessä Virossa 67 villisialla on todettu afrikkalainen sikarutto.

    Kyseessä ei ole Atrian omistama sikatila.

    Lisää aiheesta
    • Afrikkalaista sikaruttoa ei toistaiseksi ole todettu Suomessa.

      Eläintaudit | Tuotantosikalat vaarassa Virossa: Jo yli 12 000 sikaa tappolistalla afrikkalaisen sikaruton takia

    • Suomessa ei toistaiseksi ole koskaan todettu afrikkalaista sikaruttoa. Taudin ilmaantuminen vahingoittaisi vakavasti maamme sikatuotantoa ja sianlihan ulkomaankauppaa.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto levisi jo toiseen isoon sikalaan Virossa – tartunnalla tuskin yhteyttä Atrian tapaukseen

      Tilaajalle
    • Afrikkalaista sikaruttoa ei toistaiseksi ole todettu Suomessa. Sioille ja villisioille kohtalokas tauti ei tartu ihmisiin.

      Eläintaudit | Kamppailu afrikkalaista sikaruttoa vastaan jatkuu Saksassa

    • Afrikkalaista sikaruttoa ei toistaiseksi ole todettu Suomessa.

      Eläintaudit | Saksassa rakennetaan aitaa estämään afrikkalaisen sikaruton leviäminen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle