• Transit-mies laulaa lapsille

    Tamperelainen Jouko Mäki-Lohiluoma on soittanut Takapulpetin pojista Herra Heinämäen lato-orkesteriin ja keikkailee niin kouluissa kuin kirkoissakin. Musiikki puhuttelee lasta ja aikuista, mutta miestä ei silti tunneta.
    Muusikko ja lauluntekijä Jouko Mäki-Lohiluoma kotonaan Tampereen Pispalassa.
    Muusikko ja lauluntekijä Jouko Mäki-Lohiluoma kotonaan Tampereen Pispalassa. Kuva: Saara Olkkonen
    Maatalous
    20.11.201315:11
    MT toimitus

    TAMPERE (MT)

    Jouko Mäki-Lohiluoma oli nuorena miehenä Suomen paras seiväshyppääjä, sitten hengellishenkisten laulujen tekijä ja jossakin välissä myös Suomen tunnetuin Transit-mies.

    ”Ei Hiacessa koskaan tuntunut näin miehekkäältä... Näyttää hienolta kun tulee Transit-mies.”

    Suurelle yleisölle Mäki-Lohiluoma on edelleen melko tuntematon. Kuulijoina ovat nykyisin pääasiassa koululaiset, joille hän esiintyy Yhden Joukon Yhtyeellään.

    ”Lapsille esiintyminen on loistavaa, sillä keikat ovat päiväsaikaan ja yleisö on selvin päin. Lastenmusiikki olisi ehkä korkeatasoisempaa, jos siitä ei ajateltaisi, että se on lastenmusiikkia.”

    Sanotaan, että lapsi on joustava. Mutta riittääkö lapsen joustavuus poimimaan nykyisestä nopeasta tiedon ja viihteen tulvasta olennaiset kasvupalikat itselleen?

    ”Maailma on muuttunut julmemmaksi ja materialismi rankemmaksi. Omat lapseni joutuivat vaikeuksiin koulussa, kun heillä ei ollut kännykkää. Omasssa lapsuudessani vertailtiin pesäpalloräysköjä, ja vaikka ei ollut Pikipeikkoa, ei potkittu ringistä pois.”

    Muusikon mielestä Talentit, Idolsit ja muut laulukilpailut eivät tee hyvää lapselle.

    ”Niissä pelataan katsojaluvuilla. Laulajat ovat vain tuotteita ja jotkut nostetaan vain hetkeksi.”

    Tänään keskiviikkona vietetään lapsen oikeuksien päivää.

    Artikkelin aiheet
    Jouko Mäki-Lohiluoma
    lastenmusiikki
    lapsen oikeuksien päivä
    Tampere
    musiikki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle