• OP myöntää blogitekstin lähteet kiistanalaisiksi

    Tarkoitus ei ollut loukata ketään, korostaa sisällöistä vastaava johtaja.
    Maidontuotannossa olevien nautojen rehunkulutuksesta yli puolet tulee nurmirehusta.
    Maidontuotannossa olevien nautojen rehunkulutuksesta yli puolet tulee nurmirehusta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    3.10.201718:50
    Juhani Reku

    OP on saanut paljon asiakaspalautetta blogitekstistä, joka käsitteli kasvissyöntiä ja lihansyönnin aiheuttamia ympäristöhaittoja, kertoo OP:n Sisältöstudion johtaja Lotta Ala-Kulju.

    MT kertoi tänään kirjoituksesta, jossa kehotettiin vähentämään lihaa ruokavaliossa. Teksti sisälsi useita virheitä ja epätäsmällisyyksiä, ja se poistettiin OP:n sivuilta pääjohtaja Reijo Karhisen määräyksestä.

    "Tarkoituksemme ei ollut loukata ketään. Ymmärrämme, että jutun muotoilu on ollut kyseenalainen ja lähteet osin kiistanalaisia", Ala-Kulju toteaa.

    "Kyseessä ei ollut OPn kannanotto ja op.mediassa käsitellään erilaisia näkökulmia ja ajankohtaisia aiheita laajasti."

    Blogitekstin lukenut MTK:n maitoasiamies Leena Ala-Orvola hämmästelee tekstissä esitettyjä väitteitä, joiden mukaan eläinkunnan tuotteista luopuminen säästäisi talouden voimavaroja.

    Voimavaroja säästyisi kirjoittajan mukaan, jos karjan ravintona käytetty soija, vilja ja rypsi jalostettaisiin rehukäytön asemesta ihmisravinnoksi.

    Ala-Orvola muistuttaa, että maidontuotannon rehunkulutuksesta yli puolet tulee nurmirehuista, joita tuotetaan lähes kolmanneksella Suomen peltoalasta.

    "Kiitos nautakarjatalouden, tämäkin voimavara voidaan pitää tehokkaassa käytössä, tuottamassa ravitsemuksellisesti korkeatasoista ruokaa", Ala-Orvola korostaa.

    "Soijaa maitotiloilla ei käytetä juuri lainkaan. Sen sijaan karjatiloilla voidaan käyttää hyväksi elintarviketeollisuuden sivuvirtoja ja viljaa, joka ei leipoutuvuusominaisuuksiensa puolesta täytä leipäviljan vaatimuksia."

    Artikkelin aiheet
    OP Ryhmä
    blogikirjoitus
    kasvissyönnin ja lihansyönnin keskustelu
    ympäristövaikutukset
    maatalous ja ruuantuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle