• Savon kiviset pellot ovat kerrankin etu – Maitomaa laski maidon hiilisorkanjäljen, ja turvepeltojen vähyys alueella osoittautui kilpailuvaltiksi

    "Laskenta toi paljon uutta näkökulmaa siihen, mistä oman tilan hiilijalanjälki muodostuu", rautavaaralainen maitotilallinen Olli Toivanen kertoo.
    Tehokas nurmituotanto on tilan hiilijalanjäljen kannalta etu.
    Tehokas nurmituotanto on tilan hiilijalanjäljen kannalta etu. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    4.11.202115:00
    Satu Lehtonen

    Osuuskunta Maitomaa on selvittänyt maidontuotantonsa koko hiilijalanjäljen rehupellolta maitotölkkiin saakka. "Tietojemme mukaan ensimmäisenä meijerinä Suomessa", Maitomaan toimitusjohtaja Markku Iivonen toteaa.

    Liikkeelle lähdettiin viime kesänä laskemalla suonenjokelaismeijerin kaikkien reilun sadan maitotilan hiilijalanjälki.

    Alkutuotannon lukuun lisättiin turvepeltojen ja maankäytön muutosten vaikutukset sekä raakamaidon logistiikka ja meijerituotannon päästöluvut.

    Selvityksen teki riippumaton Envitecpolis Oy.

    Maitomaan rasvattoman maidon hiilijalanjälki on laskelman mukaan 0,90, kevytmaidon 1,02 ja täysmaidon 1,19 hiilidioksidiekvivalenttikiloa maitolitraa kohden. Luvut perustuvat Euroopan komission ympäristöjalanjälkiohjeistuksen suosittamaan laskentatapaan.

    Maitomaan maitotilat sijaitsevat alueilla, joilla turvepeltoja on noin 2,4 prosenttia eli huomattavasti vähemmän kuin Suomessa keskimäärin. Jos osuus olisi Suomen keskiarvon mukainen 10 prosenttia, rasvattoman maidon hiilijalanjälki nousisi kolmanneksen, 1,2 kiloon.

    Päästöistä 95 prosenttia syntyy alkutuotannossa, Envitecpolis Oy:n johtava asiantuntija Senja Arffman kertoo laskelman tuloksista.

    Tuottajat ovat hänen mukaansa ottaneet tilakohtaiset tulokset erittäin kiinnostuneina vastaan.

    "Aiempaa tietoa hiilijalanjäljestä ei ollut, joten laskenta toi paljon uutta näkökulmaa siihen, mistä oman tilan hiilijalanjälki muodostuu", rautavaaralainen maitotilallinen Olli Toivanen kertoo.

    "Samalla kasvoi ymmärrys siitä, mitä jäljen pienentämiseksi voi tehdä. Panostamalla peltoviljelyn tehokkuuteen ja lypsymääriin esimerkiksi ruokinnan avulla päästöihin on mahdollista vaikuttaa merkittävästikin", Toivanen jatkaa.

    Arffman vahvistaa, että lehmien tuotosmäärä on laskelmassa tärkeä tekijä. Kun eläimen ylläpitoon tarvittavat panokset ja sen tuottamat päästöt jaetaan suuremmalla maitomäärällä, hiilijalanjälki litraa kohti vähenee.

    Tärkeää olisi myös, että lehmä pysyisi hyväkuntoisena ja siten lypsäisi mahdollisimman pitkäikäiseksi. Eläinten tiheä uudistaminen on sekä kustannustekijä että päästöjen kasvattaja.

    Myös rehuntuotannon pitää olla tehokasta siten, että lannoitteille saadaan mahdollisimman hyvä satovaste.

    "Tässä asiassa ei päde sääntö 'suuri on kaunista'", Iivonen toteaa. Minkä kokoinen maitotila tahansa voi päästä hyviin tuloksiin hiilijalanjälkilaskennassa.

    Maitomaa näkee hiilijalanjälkiselvityksen jatkumona vastuullisen maitoketjun rakentamiselle.

    Meijerille on myönnetty kansainvälinen Welfare Quality -sertifikaatti osoituksena lehmien hyvinvoinnin säännöllisestä valvomisesta. Yritys on myös mukana maakunnan yhteisessä Hiilineutraali Pohjois-Savo -ilmastotyössä.

    Meijeri suunnittelee tuovansa maitojen hiilijalanjäljen tulevaisuudessa näkyville myös tölkkeihin.

    "Haluamme tuntea ilmastovastuumme ja tarjota kuluttajille mahdollisuuden vertailla ostamiensa tuotteiden päästövaikutuksia", Iivonen toteaa. "Hiilijalanjälkilaskentamme tulokset ovat lupaavia, mutta työtä ilmastoystävällisemmän maitoketjun puolesta tehdään jatkuvan parantamisen hengessä. Tavoitteenamme on pitää maidontuotantomme kokonaishiilijalanjälki Suomen pienimpänä."

    Artikkelin aiheet
    maidon hiilijalanjälki
    Maitomaa
    turvepelto
    Pohjois-Savo
    ilmastoystävällinen maitotuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle