• Sikojen terveys parantunut Sikavaan kuuluvilla tiloilla

    Maatalous
    6.2.201515:00
    Juhani Reku

    Sikojen hyvinvointi on kehittynyt hyvään suuntaan sikaloiden terveysluokitusrekisteriin eli Sikavaan viime ja toissa vuonna kirjattujen tietojen perusteella, Eläintautien torjuntayhdistys ETT kertoo.

    Yhä useampi ETT:n ylläpitämään Sikavaan kuuluva tila täyttää vastuullisen tuotannon raja-arvot. Lisäksi vastuullisen tuotannon kriteereihin kuuluu lääkekirjanpidon pitäminen.

    Sikavasta kerättäviä tuotannon mittareita ovat lihasioilla osaruhohylkäykset, kokoruhohylkäykset ja kuolleisuus, emakoilla kokoruhohylkäykset ja kuolleisuus. Esimerkiksi kokoruhohylkäyksiä voi olla lihasikatiloilla enintään 1,1 prosenttia teurastettavista eläimistä, jotta raja-arvo ei ylity.

    Raja-arvoista vain lihasikojen kuolleisuus on noussut aiemmasta. Siihen on ETT:n mukaan kuitenkin syynä laskentatavan muutos.

    Vastuullisen tuotannon raja-arvot lasketaan Sikavasta puolen vuoden välein. Laskentakausi on edeltävät 12 kuukautta.

    ETT ja teurastamot seuraavat Sikavaan kirjattujen raja-arvojen ylityksiä. Jos raja-arvot tilalla ylittyvät, teurastamo pyytää tilalta selvitystä tilanteesta. Tarvittaessa tila ohjataan neuvonnan piiriin.

    Jos tila ylittää saman raja-arvon kahdesti peräkkäin, tilan pitää esittää Sikavalle toimenpidesuunnitelma ongelman korjaamiseksi.

    JUHANI REKU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Sikava
    sikojen terveys
    ETT
    vastuullinen tuotanto
    sikatalous
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle