• Munapulasta kärsivä USA pyytänyt apua Suomesta ja Tanskasta

    Munien tuotanto on Yhdysvalloissa vähentynyt lintuinfluenssan takia. Ylen tietojen mukaan Munakunta ja Dava Foods eivät ole tietoisia, että munia olisi pyydetty Suomesta.
    Lintuinfluenssan takia kanoja on jouduttu lopettamaan Yhdysvalloissa niin paljon, että kananmunien tuotanto ei pysty enää vastaamaan kysyntään.
    Lintuinfluenssan takia kanoja on jouduttu lopettamaan Yhdysvalloissa niin paljon, että kananmunien tuotanto ei pysty enää vastaamaan kysyntään. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Kananmunantuotanto
    15.3.202515:41
    Maija Ala-Siurua

    Yhdysvaltain viranomaiset ovat olleet yhteydessä tanskalaisen munatuottajien yhdistykseen, Danske Ægiin. Syynä on suurvaltiota vaivaava munapula, johon nyt toivotaan helpotusta Euroopasta.

    Tanskan lisäksi munia on pyydetty Suomesta, Ruotsista ja Hollannista, kertoo Dava Foodsin toimitusjohtaja Ivan Noes Jørgensen tanskalaiselle Agriwatch-lehdelle.

    Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle. Ylen mukaan Munakunta ja Dava Foods etteivät ole tietoisia pyynnöstä.

    ”Pitkäaikaiset strategiset yhteistyökumppanit Tanskassa, Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa ovat etusijalla ennen kuin ryhtyisimme viemään USA:n markkinoille," Jørgensen sanoo Agriwatchille.

    Jørgensen sekä Ovodan Foodsin toimitusjohtaja Henrik Pedersen on sitä mieltä Yhdysvaltojen tuontivaatimukset ovat nykyisellään liian tiukat tanskalaisille kananmunille. Tullausta olisi helpotettava, jotta vienti onnistuisi.

    Yhdysvaltojen munapula juontaa juurensa lintuinfluenssaepidemiasta. Lokakuun jälkeen yli 50 miljoonaa munivaa kanaa on lopetettu munan hinnat nousemaan jyrkästi.

    Agriwatch: USA har bedt Danmark om ekstra æg

    Lisää aiheesta
    • Kananmunat ovat arvossaan Yhdysvalloissa.

      Kananmunantuotanto | HS: Kananmunista on jo pulaa USA:ssa, munakennojen hinnat kallistuneet harppauksin

    • Munien korkeammat hinnat vaikuttavat erityisesti ravintoloihin ja leipomoihin.

      Kananmunantuotanto | Kananmunien hinnat pilvissä Yhdysvalloissa – tästä se johtuu

    Artikkelin aiheet
    munapula
    Yhdysvallat
    lintuinfluenssa
    Dava Foods
    munatuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle