• Saksa neuvottelee lievennyksiä sikaruton varalta Kiinan kanssa

    Liittovaltio haluaa pitää villisiat ja tuotantoeläimet erillään ja viedä sianlihaa, vaikka villisioista löytyisi sikaruttoa. Myös aluerajauksista neuvotellaan.
    Koronavirusepidemia uhkaa sianlihan saatavuutta Yhdysvalloissa.
    Koronavirusepidemia uhkaa sianlihan saatavuutta Yhdysvalloissa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    22.1.202021:14
    Veikko Niittymaa

    Saksan maatalousministeriö neuvottelee Kiinan kanssa lievennyksiä afrikkalaisen sikaruton varalle. Tuotantoeläimet halutaan erottaa villisioista, jotta sianlihan vienti voisi jatkua, vaikka villisioista todetaan sikaruttoa. Myös alueellistamista haetaan.

    Berliinissä ilmestyvän Tagesspiegel-lehden mukaan neuvotteluja on käyty tiiviisti usean viikon ajan.

    ASF lähestyy Saksan rajaa Puolassa. Lähimmät löydöt ovat 20 kilometrin päässä rajasta. Saksa on rakentanut omalle puolelleen aitoja villisikoja vastaan ja neuvottelee metsästyksen ja aitauksen tehostamisesta Puolan puolella. Maan rajalle halutaan käytävä, joka estää sikojen pääsyn Saksaan.

    "Kriisi on olemassa heti, kun ensimmäinen tartunnan saanut sika on Saksan puolen aidalla", varoitti Brandenburgin maatalousministeri Axel Vogel Tagesspiegel-lehden haastattelussa.

    Saksa toivoo Kiinalta ymmärtämystä myös sille, että maa voitaisiin jakaa osiin ja sianlihan vienti voisi jatkua muualta, vaikka yhdessä osavaltiossa todettaisiin ASF-tartuntaa.

    Kiinan ASF-epidemia on nostanut sianlihan tuottajahinnan Saksassa 1,37 eurosta 1,82 euroon kilolta. Edellisvuonna Saksa vei Kiinaan 160 miljoonaa kiloa sianlihaa ja viime vuonna jo 541 miljoonaa kiloa.

    Sikaruton löytyminen pysäyttäisi sianlihan viennin Kiinan ohella Etelä-Koreaan, Japaniin, Filippiineille ja Malesiaan.

    Wie gefährlich ist die Afrikanische Schweinepest?

    Artikkelin aiheet
    Saksa
    Kiina
    afrikkalainen sikarutto
    sianlihan vienti
    maatalouspolitiikka
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle