
Tilauksia tulee vielä tasaisesti, kertoi Yara Suomen kaupallinen johtaja Roland Westerberg MT:n haastattelussa huhtikuun lopussa.
”Kaupankäynti on kiihtynyt kevään lähestyessä.”
Normaalista poikkeavaa kevätruuhkaa ei kuitenkaan ole, vaan myynti on ollut Yaralla normaalin kevään kaltaista.
Pääsiäisen jälkeisellä viikolla myytiin toukokuun puolivälissä tiloille toimitettavia lannoitteita.
Lannoitekaupassa oli talvella hiljaisempi vaihe, mutta pian vuodenvaihteen jälkeen kauppa vilkastui, kertoo myyntijohtaja Tuomas Latomäki Viljelijän Berneriltä.
”Nyt tilauksia tulee paljon. Lannoitekaupassa on keskivertoa vilkkaampi kevät”, Latomäki sanoi huhtikuun lopulla.
Kylvökauden kynnyksellä kaupaksi meni muun muassa täydennyslannoitteita nurmille, mutta myös lannoitteita viljojen kylvöjä varten.
Suurin hintaralli oli vuosina 2022–2023.
Koko kuluvalla lannoitekaudella myyntimäärä jää aavistuksen edellisestä kaudesta, mutta yltää lähes samoihin määriin, Westerberg arvioi.
Lannoitteiden myyntimäärät ovat viime vuosina jääneet matalammaksi, mitä ne olivat ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, Westerberg kertoo.
Sota on muun muassa nostanut kaasun hintaa, mikä heijastuu suoraan lannoitteiden hintoihin.
Vuoden 2021 jälkeen lannoitekaupassa on nähty usein isoja hintamuutoksia kesken kauden niin ylös kuin alas. Suurin hintaralli oli vuosina 2022–2023.
Kuluvalla kaudella hintaliikkeet ovat noudattaneet perinteisempää mallia. Kauden halvimmat hinnat olivat aloituksessa kesällä.
Syksyn aikana lannoitteiden hinnat pysyivät pitkään tasaisina. Talvella hinnoissa oli nousua. Keväällä hinnat ovat olleet jälleen vakaat.
Ennen Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa hinnat noudattivat lähes joka vuosi kaavaa, jossa halvimmat hinnat olivat kauden alussa kesällä.
Alkuvuodesta lakot ja muut työtaistelutoimet pysäyttivät Yaran tehtaita useammaksi päiväksi.
Isossa kuvassa lakkojen vaikutukset jäivät pieniksi, Westerberg toteaa. ”Viivästykset saatiin kirittyä kiinni lakkojen jälkeen.”
Yara tuo edelleen ammoniakkia Venäjältä typpilannoitteiden valmistukseen.
EU:n uudet tullit Venäjältä ja Valko-Venäjältä Eurooppaan tuotaville lannoitteille ovat näillä näkymin tulossa voimaan heinäkuussa.
Tulleilla EU pyrkii vähentämään Venäjän saamia tuloja ja siten kykyä rahoittaa sotaansa.
EU tavoittelee oman lannoitetuotannon kasvua ja tuontia pyritään lisäämään muualta kuin Venäjältä ja Valko-Venäjältä.
Ammoniakille ei tule uusia tulleja. Yara tuo edelleen ammoniakkia Venäjältä typpilannoitteiden valmistukseen.
Latomäki muistuttaa, että Berner ei tuo lannoitteita Venäjältä.
Hän arvioi, että Euroopassa lannoitemarkkinoihin tulee vaikuttamaan se, miten Euroopassa lannoitteiden kysyntä muuttuu ja ennakoivatko lannoitteita Venäjältä tuovat yritykset jollain tapaa tullien voimaan astumista.
”Kuluvan kasvukauden aikana käytettävät lannoitteet kannattaa tilata ajoissa.”
Nyt jo kolmena kesänä lannoitekauppa on ruuhkautunut uuden kauden alkaessa niin, että Yara on sulkenut ajoittain tilausten vastaanoton.
Kuinka ruuhkaa voisi estää?
Se on vaikea kysymys, Westerberg sanoo.
Viime kesänä Yaralla oli käytössä malli, jossa syyslannoitteet myytiin ja toimitettiin tiloille jo alkukesästä. Tuolloin syyslannoitteiden kauppa alkoi toukokuussa.
Se vähensi osaltaan keskikesän ruuhkaa ja sitä jatketaan tänä vuonna. ”Kuluvan kasvukauden aikana käytettävät lannoitteet kannattaa tilata ajoissa”, Westerberg sanoo.
Bernerillä lannoitekauppa on kesän kysyntäruuhkissakin pysynyt koko ajan auki.
Ensimmäinen hintaporras on tosin voinut mennä nopeasti täyteen.
”Kauppa riippuu kysynnästä ja maailmanmarkkinasta. Jos kysyntä on suurta ja markkinoilla hinnat nousevat, jää kauden avaushinta lyhytaikaiseksi”, Latomäki toteaa.
Kauden alun ruuhkaa voisi Latomäen mukaan jonkin verran helpottaa ennakoinnilla.
”Jo ennen uuden kauden alkua voi käydä keskustelua myyjän kanssa siitä, mitä tarvitsee ja tehdä hankintasuunnitelman.”