• Jani Heikkinen rakensi aiemmin keskimäärin neljä navettaa vuodessa – nyt projektit ovat jäissä

    Toisen polven navettarakentajana Jani Heikkinen on nähnyt alan muutokset ja samalla myös murrokset. Puurakentaminen on jälleen yleistymässä, mutta säästösyistä tiloilla päädyttään yhä useammin kuitenkin vanhan navetan saneeraukseen.
    Jani Heikkinen on rakentanut navetoita jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Matkaan sisältyy myös haasteita, joista tuorein on esimerkiksi erikoismateriaalien saatavuusongelmat.
    Jani Heikkinen on rakentanut navetoita jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Matkaan sisältyy myös haasteita, joista tuorein on esimerkiksi erikoismateriaalien saatavuusongelmat. Kuva: Anne Anttila
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    20.10.202219:30
    Anne Anttila
    Vihanti

    Rakennustyömaat ovat vihantilaiselle Jani Heikkiselle, 41, tuttuja jo pikkupojasta lähtien.

    Ura alkoi naulapoikana ja 16-vuotiaana Heikkinen teki jo aikamiehen päivää isäni osaomistamassa rakennusfirmassa.

    ”Ala tuntui omalta, sillä kirvesmiehenä sain kosketuspintaa kaikkiin eri työvaiheisiin”, rakennusurakoitsija Heikkinen kuvailee.

    Navettarakentamiseen erikoistunut RKL Heikkinen Oy tuli Janin omistukseen kaksitoista vuotta sitten, kun isä menehtyi.

    Isän menehtyminen muutti tulevaisuuden suunnitelmia ja vauhditti samalla sukupolvenvaihdosta.

    ”Muutos oli kokonaisuudessaan merkittävä, sillä ostin samalla yhtiökumppanin osuuden ja jatkoin urakointia yhden miehen yrityksenä.”

    Saappaat olivat isot, mutta matkantekoa ovat helpottaneet opitut taidot sekä erittäin hyvä kirvesmiesporukka.

    "Betoniseinät ovat vaihtumassa puuhun ja tällä muutoksella saadaan aikaan merkittäviä säästöjä." Jani Heikkinen

    Parsinavetoista pihattomalleihin on aikaloikka, joka vaatii rakentajalta laajan osaamisalueen sekä toimivia yhteistyöverkostoja esimerkiksi lypsyrobottien toimittajiin.

    Muutoksen keskiössä ovat aikataulut ja automatisointi, sillä esimerkiksi pitkälle viety automatiikka on otettava huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Aikataulut tuovat oman haasteensa.

    Aikoinaan parsinavetta kopisteltiin pystyyn ilman suurempia aikajännitteitä, mutta nykypäivänä yhden robotin lypsypihatto nousee toimintavalmiuteen keskimäärin neljässä kuukaudessa. Aikataulu ja siinä pysyminen on rakentajan suurimpia taidonnäytteitä ja samalla paras käynttikortti jatkoa ajatellen.

    Heikkisen mukaan navettaa rakentaessa on huomioitava aina tilojen yleinen toimivuus sekä selkeä pohjaratkaisu.

    Rakennusurakoitsijana Jani Heikkinen on monen roolin mies, sillä rakennusinsinöörinä hän pystyy tarvittaessa myös konsultoimaan.
    Rakennusurakoitsijana Jani Heikkinen on monen roolin mies, sillä rakennusinsinöörinä hän pystyy tarvittaessa myös konsultoimaan. Kuva: Anne Anttila

    Navettarakentamisen erikoisasiamiehenä tunnettu Heikkinen on hankkinut yrittäjyyden ohella rakennusinsinöörin koulutuksen.

    "Nykypäivän rakentaminen on myös byrokratiaan reagoimista, joten koulutus antoi valtavasti uutta tietopohjaa perusrakentamisen rinnalle ja tarvittavaa selkänojaa kehittää liiketoimintaa.”

    Iso osa navettahankkeista tilataan avaimet käteen- pakettina, joten kokonaisuuden hallinta vaatii suunnittelun ja lupakarusellin lisäksi paljon laskemista ja valvontaa.

    Kustannuspaineet ovat koventuneet entisestään ja tämä näkyy erityisesti tilan oman työpanoksen lisääntymisenä.

    Pohjatyöt tilanväki tekee usein itse. Sen sijaan tekniikasta ei yleensä neuvotella, koska se halutaan pitää toimintavarmana. Rakennuksen kestosta ei myöskään tingitä, sillä navetta pyritään suunnittelemaan viideksikymmeneksi vuodeksi eteenpäin.

    ”Lietejärjestelmien kohdalla päädytään kuitenkin halvempiin ratkasuihin ja rasti laitetaan usein kymppitonneja halvempaan lantaraappaan”, Heikkinen tietää kertoa.

    Navettarakentaminen on muuttunut puurakentamisen yleistymisen myötä.

    Betoniseinät ovat vaihtumassa puuhun ja muutoksella saadaan aikaan merkittäviä säästöjä.

    ”Täytyy kuitenkin muistaa, että puumateriaali reagoi herkemmin esimerkiksi navettakaasuille, joten tämä on otettava huomioon jo suunnitteluvaiheessa.”

    Heikkinen sanoo aikakauden lyöneen jarrua uudisrakentamiselle.

    "Tähän saakka on menty neljän pihaton vuosivauhtia, mutta epävarmuus sekä rahoituksen tiukentuminen ovat pistäneet ainakin toistaiseksi navettaprojektit jäihin.”

    Tilalle on tullut kuitenkin saneerauskohteita, sillä uuden sijaan navettaan tehdään nyt entistä enemmän päivityksiä.

    RKL Heikkinen Oy

    Kotipaikka Vihanti

    Päätoimiala rakennusurakointi, erikoistunut navettarakentamiseen

    Perustettu 1989

    Sukupolvenvaihdos 2010

    Yrittäjä Jani Heikkinen

    Työntekijöitä 7

    Toimialue koko Suomi

    Liikevaihto 2,6 milj.euroa (2021)

    Yrityksen vahvuudet

    Yhden miehen yritys

    Sopiva kokoluokka

    Kahden sukupolven tietotaito

    Laaja kokonaiskuva

    Vahva osaamisalue

    Erikoistuminen maatalousrakentamiseen

    Osaavat kirvesmiehet

    Asiakaslähtöisyys

    Kilpailukyky

    Oppisopimuskoulutus

    Palo työhön ja yrittäjyyteen

    Lisää aiheesta
    • Investoinnin päätavoitteet olivat työmäärän järkevöittäminen ja eläinten hyvinvointi. Barbro (vas.), Anna ja Antti Koljonen ovat uuteen navettaan tyytyväisiä.

      Loukasten tilan lehmät siirtyivät yli 50 vuotta vanhasta pihattonavetasta neljän robotin yksikköön

    • Navettainvestoinnit ovat nyt harvinaisia koko maassa. Aurinko- ja muuhun uusiutuvaan energiaan sen sijaan investoidaan isosti.

      Maatalousyrittäjät | Maatalouden investointeihin löytyy rahaa, mutta isot projektit ovat jäissä

      Tilaajalle
    • Liisa Ahola seurailee rauhallisin mielin yhden robotin pihaton rakentumista. Isoja huolenaiheita ei ole ollut aikataulun eikä kustannusten suhteen.

      Maatalousyrittäjät | Syyskuussa uuteen pihattoon – padasjokinen Liisa Ahola ei halunnut siirtää pitkään suunniteltua investointia kustannusten nousun vuoksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Jani Heikkinen
    navettarakentaminen
    puurakentaminen
    saneeraus
    maatalousrakentaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä