

Suomen kallioperässä on kalkkikiveä erittäin vähän, mutta kalkkikiviesiintymiä on lähes koko maan kattavasti. Etelä-Suomessa esiintymät ovat pääosin kalsiittista kalkkikiveä, Itä- ja Pohjois-Suomessa varannot taas ovat dolomiittivaltaisia. Dolomiittikalkin etuna on sen magnesiumpitoisuus.
Ranualainen Ilkka Niemelä on levittänyt kalkkia Lapin pelloille Kalkkimaan louhokselta jo 17 vuotta täyden palvelun periaatteella. Hän ajaa kasettiautollaan kalkin louhokselta pellon reunaan ja levittää sen otollisimpaan aikaan.
Niemelän mukaan tällä tavalla kalkkikuormat ovat aina täsmälleen oikeassa paikassa ja levityksen ajankohtakin on paras mahdollinen.

Kalkkimaan louhos on ruotsalaisen SMA Mineral oy:n omistuksessa, joka omistaa myös Pieksämäellä olevan Loukolammen louhoksen. Muutama vuosi sitten SMA Mineral kyseli, olisiko Niemelällä innostusta tehdä levityskeikkaa Loukolammen tehtaan dolomiittikalkille Keski-Suomen alueella..
”Minähän innostuin tarjouksesta ja edellisenä talvena levitin kolmessa viikossa 50 rekkakuormallista Loukolammen kalkkia Keski-Suomen vainioille. Tänä talvena päästäneen samaan levitysmäärään”, Niemelä arvioi.
Keikkaa Niemelä on heittänyt aiemminkin. Neljänä talvena hän on ollut levittämässä Koverharin tehtaan teräs- ja masuunikuonaa Uudenmaan pelloille.
Yhä edelleen Niemelä on kiinnostunut kuulemaan ehdotuksia maanparannusaineiden levittämisestä paikkakuntaan katsomatta. Kokemusta on muun muassa tuhkan levittämisestä käytöstä poistettujen turvesoiden pintaan, jotta vihermassan tuotanto ja hiilen sidonta lähtisi mahdollisimman ripeästi vauhtiin.

Ilkka Niemelällä on käytössään varsin poikkeuksellinen, mutta erittäin peltoystävällinen kalkinlevitysvaunu.
”Tämä levitin on tehty japanilaisesta Morooka-teladumpperista. Edellinen omistaja oli korvannut kippilavan puolalaisella Unian kalkinlevittimellä. Kun kone tuli minulle, asensin keulaan 6,8 metriin ulottuvan Kesla 204 T -nosturin helpottamaan levittimen täyttöä. Vaunun edellinen omistaja täytti vaunun traktorin etukuormaimella”, Niemelä kertoo.
Tela-alustainen kalkinlevitin on herättänyt kiinnostusta viljelijöiden keskuudessa.
Sen ansiosta ei syksyisin tarvitse odotella maan routaantumista, jotta kalkkisavotta saataisiin käyntiin. Levittimen 75 senttiä leveät ja noin neljä metriä pitkät kumiset umpitelat jakavat painon erittäin laajalle alalle.
”Tiedän useita viljelijöitä, jotka eivät päästä pyörien päällä kulkevaa kalkituskalustoa pelloilleen sulan maan aikana lainkaan. Viljelijöiden tietoisuus maan tiivistymisen vaaroista on onneksi lisääntynyt merkittävästi.”
Koneen omapaino on 15 tonnia ja kuormaa kone ottaa 10 tonnia. Eli 25 tonnin kokonaispaino jakautuu noin kuuden neliömetrin alueelle. Monet viljelijät ovat epäilleet laitteen toimivuutta, mutta vakuuttuneet nähtyään levittimen olemattomat jäljet syysmärällä pellolla.
”Niinhän se taitaa olla, että suomalainen uskoo vasta kun näkee. Tiedän useita viljelijöitä, jotka eivät päästä pyörien päällä kulkevaa kalkituskalustoa pelloilleen sulan maan aikana lainkaan. Viljelijöiden tietoisuus maan tiivistymisen vaaroista on onneksi lisääntynyt merkittävästi”, Niemelä tietää.
Keskimääräinen levitysmäärä on 4-7 tonnin hujakoilla hehtaarille. Toisinaan eteen tulee raivioita, joille levitetään kymmenenkin tonnia hehtaarille. Telakoneelle levitystarkkuus on hyvä, sillä paksussakaan lumessa sen etenemisnopeus ei juuri muutu. Lumi ei karkaa telan alta, vaan painuu telan tekemään ajouraan.
Tulevalle kaudelle Niemelällä on työn alla isompi levitin. Vaikka uusi levitin on edeltäjäänsä painavampi, sen pintapaine peltoon on jatkettujen telojen ansiosta nykyistä konetta pienempi.
Levittimen omapaino noin 15 tonnia
Kantavuus 10 tonnia
Telaston pinta-ala maahan noin kuusi neliömetriä
Moottori CAT 230 hp
Unia-lautaslevitin mattokuljettimella