• Kalkituksia voi siirtää talvelta kevääseen – katso videolta, miten kalkitus sujuu huhtikuussa

    Leudot talvet jättävät kalkituksia rästiin. Keväällä kalkitukselle hyvä hetki olisi silloin, kun maa on kuiva ja valmis muokattavaksi.
    Tilaajalle
    Tero Ikävalko levitti kalkkia tilallaan Lohjalla huhtikuun puolivälissä.
    Tero Ikävalko levitti kalkkia tilallaan Lohjalla huhtikuun puolivälissä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Kasvintuotanto
    7.5.202515:00
    Tuure Kiviranta

    Etelä-Suomessa talven kalkituskausi jäi jälleen lyhyeksi. Helpotusta talvikalkitusten rästiin jäämiseen voisi tuoda kalkitusten tekeminen keväällä siihen soveltuvilla pelloilla.

    ”Talvet on nykyisin mitä on. Levityskausi voi olla Etelä-Suomessa kuukauden tai kaksi viikkoa. Olen alkanut miettiä, pitäisikö avata kolmas levitysikkuna kevääseen”, sanoo myyntipäällikkö Jan Drugge Nordkalkista.

    Joillain alueilla kevätkalkituksia on tehty aiemminkin, mutta yleistä se ei ole.

    0:00
    0:00

    Hyvä puoli keväässä olisi Druggen mukaan se, että keväällä kalkki ei ainakaan jäädy kasaan ja se muokkautuu heti hyvin peltoon kylvötöissä.

    ”Viljelijä voi ajatella, että keväällä on muita kiireitä riittämiin eikä siihen enää kalkitusta voi ottaa lisäksi. Ei se kuitenkaan vie aikaa kuin levityksestä sopimisen verran”, Drugge sanoo.

    Levitysurakoitsijoilla ei ole ruuhkaa keväällä.

    Drugge toteaa, että kaikille maille kevätlevitys ei sovi.

    Yksi vaihtoehto kalkituksille on myös kesä. Jos pellon jättää yhdeksi kesäksi kesannolle ja hoitaa silloin kerralla ojitukset ja kaikki muut perusparannukset kuntoon, kannattaa samalla muistaa myös kalkitus.

    ”Kalkitus kesällä perusparannusten yhteydessä on tosi hyvä vaihtoehto”, Drugge sanoo.

    Pelto oli tasausäestetty ennen kalkitusta.
    Pelto oli tasausäestetty ennen kalkitusta. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Keväällä kalkituksen ajankohta on silloin, kun maa on kuiva ja valmis muokattavaksi.

    Tero Ikävalko levitti kalkkia pellolleen huhtikuun puolivälissä Lohjalla. Ikävalko on sekä viljelijä että koneurakoitsija.

    Kyseinen pelto oli syksyllä kynnetty ja nyt keväällä tasausäestetty.

    ”Levitys onnistui hyvin. Ei painunut jälkeä yhtään”, Ikävalko kertoi MT:lle kiirastorstaina.

    Jo aiempina vuosina Ikävalko on silloin tällöin urakoinut kalkinlevityksiä keväisin juuri ennen kylvöjä. Määrät ovat kuitenkin olleet pieniä.

    Tänä keväänä tiedossa on useampia levitysurakoita. Osa on talvelta rästiin jääneitä urakoita, mutta joukossa on myös aivan uusia tilauksia.

    Osa viljelijöistä ei talvella ole huonojen säiden takia lähtenyt tekemään kalkitustilausta, mutta on tehnyt tilauksen nyt kevään kuivattua peltoja.

    Talvella hyvää kalkin levityskeliä oli Ikävalkon urakointialueella vain puolitoista viikkoa helmikuun lopussa.

    Sen jälkeen levityksiä pystyi tekemään vielä viikon, mutta pellot kävivät kuraisiksi.

    Siihen verrattuna levityskeli oli huhtikuun puolivälissä selvästi parempi.

    Nordkalkin myyntipäällikkö Jan Drugge (vasemmalla) kävi katsomassa kalkituksen onnistumista Tero Ikävalkon pellolla huhtikuussa.
    Nordkalkin myyntipäällikkö Jan Drugge (vasemmalla) kävi katsomassa kalkituksen onnistumista Tero Ikävalkon pellolla huhtikuussa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Talven säistä riippuen kalkitusten jakaantuminen syksylle ja talvelle on vaihdellut viime vuosina.

    Osuudet ovat nyt menneet suurin piirtein niin, että talvella kalkituksista tehdään noin 60 prosenttia ja syksyllä noin 40 prosenttia.

    Aiemmin osuudet olivat talvella 70 ja syksyllä 30 prosenttia.

    Tänä talvenakin Pohjois-Suomessa kalkitukset ovat onnistuneet hyvin. Kausi alkoi jopa normaalia aiemmin, Drugge kertoo.

    Etelä-Suomessa sen sijaan kaikkia haluttuja kalkituksia ei ehditty talven aikana tekemään.

    Kaikkia rästiin jääviä ei pystytä siirtämään syksyihin. Siksi kevätkalkitusta olisi nyt hyvä miettiä, Drugge sanoo.

    Ruotsissa talvikalkitukset ovat vähäisiä. Siellä levitykset painottuvat kesään ja syksyyn.

    Kalkin hinnassa Druggen mukaan ei ole ollut viime vuosina suurempia muutoksia.

    Lisää aiheesta
    • Alkuvuosi on monin paikoin ollut liian leuto kalkituksia ajatellen.

      Kasvintuotanto | Kalkitukset odottavat kunnon pakkasjaksoa, talvien lauhtuessa syksyinen sänkilevitys lisääntyy

      Tilaajalle
    • Kyrönmaan alueella Pohjanmaalla pelloilla on ollut tänä talvena ohut routakerros. Kun luntakaan ei ole ollut kuin kymmenisen senttiä, kalkitus on onnistunut hyvin peltojen kantaessa ja lumen estämättä. Vaunuvetoa ei ole tarvittu.

      Koneet ja kulkuneuvot | Lumesta ei ole tänä talvena haittaa – katso, miten kalkitus sujuu Kyrönmaalla

      Tilaajalle
    • Savonlinnan Louhen kaivoksesta louhitaan kalsiittia.

      Viljelijän arki | Kalkkiala valmistautuu kiireiseen sesonkiin – ”Patoutunutta kysyntää on selvästi ollut”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle