

Isokyrö-Laihia-Vähäkyrö -alueella Pohjanmaalla 40 vuotta kalkitusurakoitsijana toimineen isokyröläisen Jyrki Kujalan mukaan olosuhteet ovat olleet kalkitukseen jopa hyvät, vaikka talvi on jo kolme kertaa käynyt tullut ja mennyt. Ohut routakerros kantaa, eikä lumi haittaa.
”Alkutalvi näytti huonolta, kun ensilumi satoi sulaan maahan ja tuuli kinosti sen vielä metsänreunaan. Lumi kuitenkin suli lähes kokonaan, eikä siitä ole ollut ongelmaa. Sen jälkeen routaantunut maa ehti vähän sulaa, mutta on kantanut traktorin ja kalkitusvaunun”, Kujala sanoo.

Helmikuun alussa Kyrönmaalla on pellolla lunta vain viitisen senttiä ja pelto kantaa. Kujalan mukaan pahin tilanne kalkituksen kannalta on silloin, kun lunta pakkautuu paljon metsänreunaan. Se voi jopa estää kokonaan traktorin etenemisen ja toisaalta lumen alla maa pysyy koko talven sulana.
”Useina vuosina lumi on ollut isokin ongelma, vaikka on ollut vaununkin veto päällä”, hän sanoo ja näyttää lapion varresta kriittistä lumen syvyyttä, joka on noin 60-70 sentissä.
Kujalan mukaan paksussa lumessa ajaminen vaatii tasaisen vedon, jolloin lunta jää renkaiden alle. Muussa tilanteessa loppuu maavara.
Roudan paksuus vaihtelee nyt maalajin mukaan, ja savimailla sitä on riittävästi, turvemailla vähemmän. Siinä missä kalkitusyksikön kanssa vielä pärjää, kalkkia kuljettavan täysperävaunun kanssa on tarkempaa.
”Kippauspaikat on pitänyt katsoa sen mukaan, ettei autolla mennä pahimpiin paikkoihin. Toisaalta kuormat saa nyt helpommin pellon lähelle, kun isoja auraustarpeita ei ole”, Kujala luettelee.
”Kippauspaikat on pitänyt katsoa sen mukaan, ettei autolla mennä pahimpiin paikkoihin. Toisaalta kuormat saa nyt helpommin pellon lähelle, kun isoja auraustarpeita ei ole.”
Kalkinlevityksessäkin näkyy tänä talvena tukijärjestelmän muutos. Sänkipeltoja on selvästi aiempaa enemmän, ja sängelle levittäminen on kuskille miellyttävämpää kuin kynnökselle.
Kalkitukset ja muiden maanparannusaineiden levittäminen liittyvät Kujalan mukaan entistä useammin isompiin peltojen perusparannuksiin ja kunnostuksiin omistajavaihdosten jälkeen.