• Yaran myyntikausi kesti vain päivän: ”Yhtä hämmentävää kuin aikaisemminkin”

    Kauppaa pyritään mahdollisimman nopeasti jatkamaan. Myynti jatkuu Westerbergin mukaan lähiviikkojen aikana.
    Tilaajalle
    Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalous
    15.8.202314:37
    Tuulikki Viilo

    Yaran eilen alkanut peltolannoitteiden myynti loppui lyhyeen.

    Lannoiteyhtiö on päivittänyt verkkosivuilleen näkymän, jonka mukaan peltolannoitteita ei ole enää myynnissä.

    ”Näin se vaan on, edelleen yhtä hämmentävää kuin aikaisemminkin”, vahvistaa Yara Suomen kaupallinen johtaja Roland Westerberg. ”Lokakuun toimitukset myytiin alle päivässä.”

    Tilanne on Westerbergin mukaan poikkeuksellinen. ”Määrät eivät ole mitenkään pieniä, ennätyssuuri lokakuu.”

    Ennätysmyynnin taustalla on kenties se, että viimeiset kaksi kautta lannoitteita on ostettu poikkeuksellisen vähän.

    Kauppaa pyritään mahdollisimman nopeasti jatkamaan. Myynti jatkuu Westerbergin mukaan lähiviikkojen aikana.

    Saatavuudesta kevään kylvöille ei ole mitään syytä olla huolissaan, Westerberg summaa.

    Lisää aiheesta
    • Yaran lannoitteita voi taas tilata.

      Kasvintuotanto | Yara avasi peltolannoitteiden myynnin

      Tilaajalle

    Yaran lannoitekauppa on ollut viime aikoina intensiivistä: Yara aloitti lannoitekauden 20. kesäkuuta, mutta avaushinnasto ehti olla voimassa vain päivän. Kesän toimitukset myytiin nopeasti loppuun.

    Lisää aiheesta
    • Roland Westerberg ja Jouni Kemppainen keskiviikkona Okra-messuilla.

      Maatalous | Yaran Westerberg: Lannoitteiden hintoihin ei ole nähtävissä nousua – yhtiössä hämmästyttiin viljelijöiden ostoryntäyksestä juhannusviikolla

      Tilaajalle
    • Piristynyt kysyntä nostaa hintoja.

      Maatalous | Lannoitteiden hinnat maailmalla nousussa, korotuksia myös Suomessa

      Tilaajalle
    • Lannoitteiden hinnat ovat nousseet myyntikauden alun jälkeen. Myös maailmalla hinnat nousivat heinäkuun aikana.

      Maatalous | Lannoitteet ja öljy kallistuvat – Cemagrolla 40 euron korotus hintoihin, Yaran myyntilista pysynyt lyhyenä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen