• Vaikeuksista voittoon

    Maatalous
    21.11.201415:00
    Maija Ala-Siurua

    Lopella sijaitsevan pässiaseman perustajilta meinasi usko loppua, kun aluehallintovirasto tyrmäsi lupahakemuksen toisensa jälkeen.

    Luvat kuitenkin heltisivät lokakuun lopussa ja toiminta käynnistyi. (MT on kertonut pässiaseman vaiheista 25.6., 4.7. ja 29.10.).

    ”Emme olisi alkaneet koko hommaan, jos olisimme tienneet, millaisen taistelun joudumme käymään”, huokaa pässiasemaprojektia koordinoinut markkinointijohtaja Mikko Ranta.

    Aseman perustajalle HH Embryo Oy:lle pitkittynyt lupaprosessi ja lupien vaatima pässiaseman remontti maksoi 50 000 euroa ylimääräistä. Varsinainen asemainvestointi oli noin 200 000 euroa.

    Pässiaseman tavoitteena on katraan saaminen suomalaiseen tuotosseurantaan ja sitä kautta kantakirjoihin. Nyt kaikki aseman lampaat ovat hollantilaisessa kantakirjassa.

    Ranta pitää tärkeänä, että suomalaiseen tuotosseurantaan saataisiin nykyistä enemmän texel-katraita. ”Keinosiemennyspässeille halutaan arvosteluja ja niitä pitää käyttää markkinoinnissa.”

    ”Hollannissa kaikki texelit kuuluvat tuotosseurantaan. Sen antamia tuloksia käytetään vahvasti markkinoinnin tukena.”

    Hollannissa pässeille tehdään lineaarinen rakennearvostelu, joka tuottaa yhden numeroarvon.

    Teuraslaadun lisäksi se sisältää muun muassa arvion jälkeläisten villan laadusta, jalkojen rakenteesta ja rungon syvyydestä.

    Rannan mielestä hollantilaisten systeemi on suomalaista useita indeksejä tuottavaa järjestelmää parempi.

    Pässiasema ottaa vastaan ainoastaan terveitä eläimiä.

    Aseman tuotantopäällikkö Sanna Lehto painottaa, etteivät ulkomaalaiset osta genotyypittämättömiä ja sairauksien varalta tutkimattomia eläimiä tai niistä peräisin olevaa spermaa ja alkioita.

    Esimerkkinä Lehto mainitsee lampaan ja vuohen tarttuvan viruksen aiheuttaman orf-ihosairauden, joka voi tarttua myös ihmisiin sekä Maedi-visnan.

    Ranta ja Lehto arvostelevat kovin sanoin Maedi-visna-valvontaohjelman muuttumista lammas- ja vuohitiloille vapaaehtoiseksi tämän vuoden alusta. ”Vaarallista”, he toteavat.

    Hollannissa ohjelmaan on pakko kuulua eikä kukaan osta muunlaisia eläimiä.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pässiasema
    lampaat
    tuotosseuranta
    Maedi-Visna
    HH Embryo Oy
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle