
Maitotuotteiden hintojen lasku on Euroopassa pysähtynyt. Voin ja maitojauheiden hinnat ovat EU:n tilastojen mukaan nousseet.
Helmikuun alussa voin hinta oli EU-alueella keskimäärin 4,06 euroa kilolta. Hinta oli tuolloin alimmillaan sitten syksyn 2021.
Maaliskuun puolivälissä hinta oli 4,34 euroa kilolta. Viime kesänä hinta oli korkeimmillaan yli seitsemän euroa.
Maitojauheissa tällä erää alimmat hinnat nähtiin joulukuussa. Rasvattoman maitojauheen keskihinta oli jouluviikolla 2,01 euroa kilolta.
Maaliskuun puoliväliin mennessä hinta oli kivunnut 2,53 euroon.
Juustojen hinnat olivat EU:n tilaston mukaan maaliskuun puolivälissä matalammat kuin helmikuun alussa. Maaliskuun alun jälkeen hinnoissa on kuitenkin ollut pientä nousua.
Maidon tuottajahinnat ovat vakiintuneet maaliskuussa. Alankomaalainen Friesland Campina pitää perushintansa maaliskuussa 39 sentissä kilolta, mikä se oli myös helmikuussa.
Vuosi sitten hinta oli Alankomaissa lähes 54 senttiä kilolta.
EU:n alustavien tilastojen mukaan helmikuussa Suomessa tuottajille on maksettu maidosta 54,70 senttiä kilolta. EU-maiden keskimääräinen tuottajahinta oli ennakkotietojen mukaan helmikuussa 44,18 senttiä.
Vaikuttaa siltä, että Suomessa maidon hintaliikkeet ovat jälleen rauhallisempia kuin muualla.
Viime vuoden alussa Suomen hintataso jäi muuta EU:ta jälkeen. Vastaavasti viime vuoden lopulla EU:ssa alkanut hintalasku ei ole läheskään samanlaisella voimalla iskenyt tänne.