• Maatalouden kausitöihin on hakijatulva, mutta yhtä aikaa on myös pulaa tekijöistä – suomalaisia hakijoita kaksi 2 500:sta

    Maatalouden kausitöihin tulvii hakemuksia ulkomailta. Viljelijältä uusi tilanne vaatii uudenlaista johtamista.
    Tilaajalle
    Kausityöntekijöitä mansikkatilalla Hyvinkäällä viime kesänä.
    Kausityöntekijöitä mansikkatilalla Hyvinkäällä viime kesänä. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maatalous
    21.3.202405:00
    Tuure Kiviranta

    Maatalouden kausitöihin tulevalle kasvukaudelle riittää hakijoita. Kaksi vuotta sitten alkanut ilmiö, jossa työhakemuksia tulee etenkin Pohjois-Afrikan ja Aasian maista jatkuu.

    ”Yksi tila haki viittä työntekijää, niin hakemuksia tuli 2 500”, kertoo toimitusjohtaja Riikka Koskinen maaseudun työvoima-asioihin erikoistuneesta Töitä Suomesta oy:stä.

    ”Uusi aika alkoi kaksi vuotta sitten yhdessä yössä. Silloin hetkessä tuli satoja työhakemuksia Marokosta. Selvisi, että marokkolainen henkilö oli tehnyt You Tubeen videon, jossa kertoi työmahdollisuuksista Suomessa”, Koskinen kertoo.

    Marokkolaisia on ollut ennen paljon Välimeren maissa maatiloilla töissä. Nyt kuivuus vaivaa siellä tuotantoa ja työntekijät hakevat uusia paikkoja.

    Suomalaisilla tiloilla on viime vuosina ollut jonkin verran marokkolaisia töissä. Osa hakemuksista on kuitenkin selkeästi roskapostia, eikä niissä ole aikomusta tulla töihin.

    Kuten sähköisessä viestinnässä yleensä, ei työhakemuksissakaan voi sokeasti luottaa annettuihin tietoihin. Hakemusten perkaamisessa on siten työtä.

    ”Viljelijälle voi olla hyvin kuormittava tilanne, jos yhtäkkiä sähköpostissa on 500 hakemusta.”

    Sama ilmiö hakijoissa on muuallakin Euroopassa.

    ”Viljelijälle voi olla hyvin kuormittava tilanne, jos yhtäkkiä sähköpostissa on 500 hakemusta.” Riikka Koskinen

    Tiloilla toivotaan edelleen ukrainalaisia tekijöitä, sillä heidän kanssa työt ovat sujuneet hyvin. Hakemukset Ukrainasta ovat kuitenkin sodan takia selvästi vähentyneet, Koskinen kertoo.

    ”Kyllä ukrainalaisia edelleen on tiloilla töissä, mutta selvästi vähemmän kuin ennen.”

    Muun muassa suurilla lypsykarja- ja sikatiloilla heitä on töissä edelleen vuoden ympäri.

    Yksi uusi ryhmä maatalouden kausitöihin hakijoissa on Suomessa opiskelevat ulkomaalaiset opiskelijat. Heillä on jo ymmärrys Suomesta ja kulttuurista ja työluvat, joten heidän työllistäminen on verrattain helppoa.

    Joitain hakijoita on myös esimerkiksi Italiasta ja Espanjasta. Tulijoita voi kannustaa Suomen Etelä-Eurooppaa korkeammat palkat, Koskinen arvioi.

    Sama tilanne oli aiemmin venäläisten ja ukrainalaisten kanssa, joista moni oli korkeasti koulutettuja ja tuli lomillaan tekemään hyvän tilin Suomeen.

    Osa myös hakee kokemuksia. Koskinen kertoo italialaisesta naisesta, joka on ollut aiemmin Suomessa talvella ravintolatöissä ja haluaisi nyt nähdä myös kesäisen Suomen.

    Suomalaiset sen sijaan eivät maatalouden kausitöihin hae. Edellä mainitun 2 500 hakemuksen joukossa oli vain kaksi suomalaista hakijaa.

    Työhakemukset Ukrainasta ovat sodan takia selvästi vähentyneet, Riikka Koskinen kertoo.
    Työhakemukset Ukrainasta ovat sodan takia selvästi vähentyneet, Riikka Koskinen kertoo. Kuva: Sanne Katainen

    Kausitöissä on eletty monta poikkeusvuotta putkeen. 2020 tuli koronapandemia, joka rajoitti ihmisten liikkumista ja vaikutti seuraavanakin vuonna.

    2022 Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan, jolloin osa Suomessa työskennelleistä ukrainalaisista miehistä joutui rintamalle puolustamaan maataan.

    Viime kesänä jonkin verran mansikoita jäi poimimatta työntekijäpulan takia, mutta suurempaa katastrofia ei ollut.

    Tällä hetkellä näyttää, että työntekijätilanne on tulevana kesänä samankaltainen kuin viime vuonna.

    ”Tilanne on muuttunut. Ennen oli työnantajan markkinat, nyt enemmänkin työntekijän”, Koskinen arvioi.

    Maatilat ovat olleet edelläkävijöitä ulkomaalaisten työllistäjinä, Koskinen sanoo.

    ”Moni ala edelleen kipuilee ulkomaalaisten työntekijöiden palkkaamisessa. Maataloudessa se on pitkään ollut arkea.”

    Viljelijältä vaaditaan uudenlaista johtamista, kun työntekijät vaihtuvat, Koskinen toteaa.

    Ennen on voinut olla tiivis ukrainalainen työporukka. Nyt ryhmä voi koostua esimerkiksi italialaisesta, slovakialaisesta ja vietnamilaisesta työntekijästä.

    EU ja Eta-alueelta tuleva voi aloittaa työt lähes heti. Niiden ulkopuolelta tuleville vaaditaan työluvat, jonka saaminen voi kestää yli kuukaudenkin.

    Lisää aiheesta
    • Viestipommitukset maatilojen töihin ovat uusi ilmiö, kertoo Riikka Koskinen. Se syö myös resursseja.

      Työmarkkinat | Tuhannet marokkolaiset nuoret miehet hakivat suomalaisille maatiloille ”yhdessä yössä” — näin uusi ilmiö haastaa maaseudun työnhaussa

    • Viime vuonna vain 39 prosenttia tiloista sai rekrytoitua kaiken tarvitsemansa kausityövoiman. Ukrainalaisia ei ole käytössä kausitöitä ajatellen niin paljon kuin aiemmin, varoittaa Töitä Suomesta Oy:n toimitusjohtaja Riikka Koskinen.

      Työmarkkinat | Viljelijät työllistäisivät ukrainalaisia jopa mieluummin kuin suomalaisia – nyt tekijöitä on etsittävä muualta ja syitä on ainakin kolme

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen