• EU:n maatalouspolitiikasta on saavutettu ratkaisu kolmen vuoden jälkeen – uudesta politiikasta tulee entistä vihreämpi

    EU:n uusi maatalouspolitiikka ohjaa määritetyn prosentin varoista ilmasto- ja ympäristötoimenpiteisiin.
    EU:n maatalouspolitiikan reformi alkaa vuoden 2023 alusta.
    EU:n maatalouspolitiikan reformi alkaa vuoden 2023 alusta. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Maatalous
    25.6.202118:52
    Maria Pohjala

    EU:n instituutiot ovat saavuttaneet ratkaisun EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (cap) suunnasta juhannuksena, Twitterissä kerrotaan.

    Vuonna 2023 alkavaa politiikkauudistusta on valmistelu jo kolmen vuoden ajan. Euroopan parlamentti, jäsenmaiden neuvosto sekä komissio solmivat perjantaina lopullisen ratkaisun Brysselissä.

    Neuvottelujen ongelmakohdat olivat lopussa se, minkä verran ilmasto- ja ympäristötoimiin ohjataan rahaa.

    Tämän lisäksi EU-instituutiot väänsivät kättään maataloustukien uudelleenkohdentamisesta, jolla tukia voitaisiin ohjata suurilta tiloilta pienemmille.

    Suomi on painottanut, ettei sillä ole valtavaa määrää suuria tiloja, jotka saisivat tukirahoja pienten kustannuksella.

    Pohjoisena maana Suomi on tavoitellut joustoja myös toisiin toimenpiteisiin, esimerkiksi peltojen talviaikaiseen kasvipeitteisyyteen ja viljelykiertoon.

    Uutena asiana politiikassa on niin kutsuttu sosiaalinen ehdollisuus. Sen mukaan jäsenmaiden tulee noudattaa tiettyjä työlainsäädäntöjä, jotta maataloustukivirrat rullaisivat.

    Uudistus tarkoittaisi käytännössä, että jos jäsenmaa ei noudattaisi työlainsäädäntödirektiivejä, maan saamat tuet menisivät jäähylle.

    Artikkelin aiheet
    EU:n maatalouspolitiikka
    ympäristotoimet
    ilmastonmuutos
    maataloustuet
    työlainsäädäntö
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle