

Suloinen Elviira-vasikka jäi emänsä hylkäämäksi Mailantilalla, Sauvossa. Elviira voi kuitenkin hyvin ja hänestä pidetään hyvää huolta.
”Elviira voi vallan mainiosti. Eilen hän joi 13,5 litraa yhteensä maitoa tuttiämpäristä. Hän osaa itse pyytää maitoa, kun hän on nälkäinen”, tilan isäntä Taneli Himanen kertoo.
Suurelle litramäärälle on kuitenkin syy. Yleensä juotetut vasikat jäävät paljon pienemmiksi kuin emän juottamat.
”Nyt me kokeillaan tällä tavalla, että mahdollisimman samalla tavalla häntä juotetaan, miten hän emän kanssa joisi.”

Elviira on emänsä ensimmäinen vasikka.
”Hänen emänsä oli poikinut sinne laitumelle ja vieroksui kovasti jo siinä kohtaa vasikkaansa. Emä muun muassa puski Elviiraa. Meidän piti pelastaa vasikka sieltä pois. Sitten otettiin ne hiehotkin tuohon sisälle noihin ryhmäkarsinoihin.”
Ryhmäkarsinassa yritettiin vielä saada Elviiraa juomaan emästään, mutta emä ei huolinut häntä.
”Kyllä sen kanssa aika monta päivää leikittiin ja lypsettiin. Sillä lailla, että sai ternimaitoa vasikka, että saa vasta-aineet, mutta sitten todettiin vaan, että sitä maitoa ei tule tarpeeksi.”
Elviira oli kuitenkin tilalle positiivinen yllätys, kun aluksi luultiin, että hänen emänsä on jäänyt tyhjäksi.
”Oikeastaan me luultiin, että hänen äitinsä on tyhjä, koska hän on kaksonen. Jos on sekakaksonen, elikkä hänen veljensä oli sonni, niin silloin se yleensä se lehmäpuoleinen ei tule välttämättä koskaan kantavaksi.”
Vasikan hylkääminen kokonaan ei ole kovin tavallista.
”Tämä on nyt ensimmäinen kerta seitsemään vuoteen, kun on tämmöinen täysi hylkääminen.”
Yleensä, jos joltain ei tule tarpeeksi maitoa, emät juottavat vasikkaa yhteisvoimin.
”Jos emältä ei tule niin hyvin maitoa, niin sitten siellä ne muut lehmät on semmoisia sosiaalitoimistoja, että joltain saa aina pummittua lisää.”
”Kaikki ei aina mene ihan sillä lailla, kun suunnittelee näiden eläinten kanssa”, Himanen summaa.