Hinnat hakevat suuntaa viljapörsseissä ja kesäkuun hintanoususta on osa sulanut pois.
Suurten viljamaiden sään lisäksi markkinat seuraavat Venäjän sotatoimia Ukrainassa. Viime viikolla uutisoitiin jälleen Venäjän mahdollisesti suunnittelevan hyökkäystä Zaporižžjan ydinvoimalaan Etelä-Ukrainassa.
Se aiheutti viljapörsseissä nousua, kertoi brittiläinen Ahdb. Mustanmeren viljakäytävä ei ole enää aiheuttanut suurta heilahtelua hintoihin, mutta heiluntaa voi olla tiedossa, kun nykyinen sopimus päättyy viikon kuluttua.
Sää Yhdysvalloissa ja Euroopassa pysyy markkinoiden tärkeänä seurantakohteena. Sateet Yhdysvalloissa ovat hieman kohentaneet maissin satonäkymiä. Viljojen puinteja on käynnissä Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa.
Euronext-viljapörssissä syyskuun vehnänoteeraus oli perjantai-iltapäivästä noin 230 euroa tonnilta. Kesäkuussa se käväisi 250 eurossa.
Rapsin elokuun noteeraus oli perjantaina noin 440 euroa. Kesäkuussa se oli hetken yli 470 euroa.