• Kysely selvittää maidontuottajien koulutustarpeita

    Maatalous
    20.1.201215:00
    Maija Ala-Siurua

    Itä-Suomen maidontuottajilla on mahdollisuus vaikuttaa heille tarjottavan neuvonnan ja koulutuksen sisältöön vastaamalla Maitotilabarometri 2012 -kyselyyn.

    Tuloksista selviää sekin, millaisia tulevaisuuden näkymä itäsuomalaisilla maidontuottajilla on.

    Kyselyn toteutuksesta vastaa Savonia-ammattikorkeakoulu yhteistyössä Osuuskunta Itämaidon ja Osuuskunta Maitomaan kanssa.

    Kysely tehdään kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa kysely lähetetään Pohjois-Savon maatalousalan noin 300 asiantuntijalle. Toinen osa postitetaan noin 2 700 itäsuomalaiselle maitotilalle.

    Tammikuussa alkanut tutkimus valmistuu toukokuun loppuun mennessä, jolloin tulokset julkaistaan.

    Vastausten avulla maitotalouden kehittämistä voidaan suunnitella entistä paremmin tuottajien näkökulmasta.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maidontuottajat
    kysely
    koulutus
    Savonia-ammattikorkeakoulu
    maitotalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle