• Tutkija löysi pelottavan yhteyden hyönteismyrkkyjen käytön ja vauvojen kuolemien välillä

    Tuore amerikkalaistutkimus paljastaa yhteyden lepakkopopulaatioiden romahduksen ja imeväiskuolleisuuden nousun välillä.
    Lepakoiden vähentyessä hyönteisten määrä lisääntyi, mikä johti hyönteismyrkkyjen käytön lisääntymiseen noin 31 prosentilla, tutkimuksessa todetaan. Kuvituskuva.
    Lepakoiden vähentyessä hyönteisten määrä lisääntyi, mikä johti hyönteismyrkkyjen käytön lisääntymiseen noin 31 prosentilla, tutkimuksessa todetaan. Kuvituskuva. Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    10.9.202404:00
    Piia Lehojärvi

    Lepakoiden häviäminen on yhdistetty vauvojen kuolemiin tuoreessa amerikkalaistutkimuksessa.

    Asiasta kertoo Science-verkkosivusto.

    Paikoissa, joissa lepakkopopulaatiot romahtivat, viljelijät joutuivat käyttämään enemmän hyönteismyrkkyjä. Samaan aikaan lapsikuolleisuus nousi.

    Hyönteismyrkkyjen tiedetään olevan vaarallisia erityisesti sikiöille ja vauvoille.

    Vuonna 2006 Uuden-Englannin alueella Yhdysvalloissa lepakoita alkoi kuolla massoittain mystiseen sienitautiin, valkonenäsyndroomaan (WNS). Seuraavan vuosikymmenen aikana lepakkopopulaatio romahti.

    Petoeläinten vähentyessä hyönteisten määrä lisääntyi, mikä johti hyönteismyrkkyjen käytön lisääntymiseen noin 31 prosentilla. Samaan aikaan alueen imeväiskuolleisuus nousi kahdeksan prosenttia. Hyönteismyrkkyjen tiedetään olevan vaarallisia erityisesti sikiöille ja vauvoille, tutkimuksessa todetaan.

    Tutkimuksessa tarkasteltiin imeväiskuolleisuutta kaikissa osavaltioissa. Alueilla, joissa lepakkokanta romahti, tapaturmien ja murhien aiheuttamat kuolemat pysyivät ennallaan. Muut kuolemat, kuten sairauksista tai synnynnäisistä epämuodostumista johtuvat kuolemat sen sijaan lisääntyivät 8 prosenttia. Osavaltioissa, joissa lepakkokanta ei sairastunut valkonenäsyndroomaan, luvut eivät muuttuneet suuntaan tai toiseen.

    ”Imeväiskuolleisuuden nousuun ovat voineet vaikuttaa myös muut tekijät.” Paul Ferraro

    Kalifornian yliopiston ympäristöterveystutkija Tracey Woodruff sanoo Science-lehden artikkelissa, että yhteys on uskottava ja huolestuttava.

    Johns Hopkinsin yliopiston kestävän kehityksen tutkija Paul Ferraro huomauttaa artikkelissa, että imeväiskuolleisuuden nousuun ovat voineet vaikuttaa myös muut tekijät, eikä lähtisi vaatimaan lakimuutoksia tämän yhden tutkimuksen perusteella.

    The economic impacts of ecosystem disruptions: Costs from substituting biological pest control

    Lisää aiheesta
    • Kätilöopisto edusti aikansa uusinta ja parasta synnytyssairaalahoitoa Suomessa.

      Sata vuotta sitten Suomi oli takapajula, jossa joka kymmenes lapsi kuoli alle vuoden iässä – antibiootit, elintason nousu ja "äärimmäisen viisaat päättäjät" nostivat Suomen synnytysterveyden kärkimaaksi

    • Myyräkuume tarttuu myyrän eritteiden levittämän pölyn kautta.

      Luonto | Myyräkuumetta ei kannata pelätä – harvinainen tauti, jonka moni sairastaa tietämättään

    • Rokotukset eivät ole täysin suojanneet vanhuksia koronan vakavilta tautimuodoilta.

      Terveydenhuolto | Kuolema tuli jälkijunassa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle