• Lämmin kesä toi hyvän mansikkasadon

    Heinäkuussa sää kääntyi epävakaiseksi. Sateet ja home veivät marjaa.
    Metsälän luomutilan mansikkapenkistä nousee tässä vaiheessa kesää enää maistelumarjoja, Amanda Vesiaho esittelee aurinkoisena elokuun päivänä.
    Metsälän luomutilan mansikkapenkistä nousee tässä vaiheessa kesää enää maistelumarjoja, Amanda Vesiaho esittelee aurinkoisena elokuun päivänä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Maatalous
    18.8.202212:00
    Jukka Koivula
    Multia

    Mansikanviljelijä Amanda Vesiaho Multian Nikaranperältä nosti viimeiset myytävät luomumansikat pellosta pari viikkoa sitten.

    ”Tänä vuonna olisi voinut tulla vähän pidempikin kasvukausi. Edellytykset pitkään kasvukauteen ja sitä kautta erittäin hyvään satoon olivat olemassa, mutta heinäkuun puolenvälin jälkeen sää muuttui hirveän epävakaiseksi”, Vesiaho sanoo.

    Raskaat sateet alkoivat silloin verottaa mansikkasatoa. Ensimmäiset mansikat kerättiin heinäkuun 9. päivänä.

    ”Jonkin verran marjaa homehtui penkkiin, kun sitä ei ehtinyt kerätä sateiden alta pois.”

    Vaikka sateet ja home veivät marjaa, kuvailee Vesiaho kasvukautta pääsääntöisesti onnistuneeksi.

    ”Juhannuksesta heinäkuun alkuun lämpöä oli niin paljon, että kokonaisuudessaan mansikkasadosta tuli hyvä. Siihen saa toki olla tyytyväinen, vaikka parempaankin olisi ollut rahkeita.”

    Kevät taas oli märkä ja kolea.

    ”Kevät oli viikon, kaksi myöhässä ja kukinta mansikoilla alkoi vasta kesäkuun puolivälissä, joka sekin on tavanomaisesta jäljessä.”

    Nikaranperä sijaitsee Keski-Suomen korkeimmalla kohdalla. Luonnonoloiltaan seutu muistuttaa Kainuuta.

    ”Olemme korkealla paikalla, joten kasvukausi käynnistyy täällä hieman myöhemmin kuin Keski-Suomessa matalammilla alueilla”, Vesiaho tähdentää.

    ”Korkea sijainti tarkoittaa myös lumisia talvia, joka on myönteinen asia mansikalle. Mansikka talvehtii yleensä hyvin suojaavan lumikerroksen alla.”

    Viljelyssä on mansikan lisäksi pieni määrä tyrniä.

    ”Tässä vaiheessa on vielä mahdotonta sanoa, millainen sato siitä saadaan. Tyrni valmistuu tyypillisesti myöhään, syyskuun aikana.”

    Metsälän tilalla viljellään mansikkaa neljäntenä peräkkäisenä kesänä. Kaikki tuotanto on luomussa.

    ”Olemme perustaneet penkit niin, että esikasvina on käytetty valkosinappia. Siitä ei oteta lainkaan satoa, mutta se muodostaa syväjuurisen kasvuston ja myös kuohkeuttaa sekä puhdistaa maata”, Amanda Vesiaho kertoo.

    Yksi kokonainen kasvukausi kuluu siinä, että esikasvi valmistaa maan mansikankasvatukseen. Valkosinappi murskataan syksyllä ja vasta seuraavana vuonna tehdään mansikkapenkit.

    ”Mansikkapenkit täytyy uudistaa 4–6 vuoden välein. Meillä viljelykierrossa penkkejä uudistetaan vanhimmasta päästä siten, että vain osa lohkoista kerrallaan on esikasvilla ja poissa mansikantuotannosta”, mansikanviljelijä summaa.

    Lue myös:

    "Emme voi enää olla Euroopan vihannestarha" – Espanjan Andalusiassa vettä on jouduttu jo säännöstelemään

    Yle: Mansikkaa mätänee pelloilla tänä kesänä pari miljoonaa kiloa

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen