
Lappeenrannassa ja Etelä-Karjalassa kasvinviljelytiloja viljelevät yrittäjät kertovat, että tukien hallinnassa käytettävä Vipu-mobiili paikantaa lohkot väärin eikä annettujen tehtävien lähettäminen onnistu.
”Paikannus saattaa heittää jopa kolme kilometriä”, eteläkarjalainen viljelijä kertoo.
Ruokaviraston asiantuntija Jukka Heikkinen kertoo, että Itä-Suomesta tulee muuta maata enemmän yhteydenottoja paikannuksen ongelmiin liittyen.
”En mielelläni spekuloi, mistä paikannusongelmat johtuvat, sillä syitä voi olla monia”, Heikkinen sanoo.
Yhteydenottoja tulee muualtakin Suomesta, hän huomauttaa.
”GPS-paikannus voi olla hankalaa katveisissa paikoissa vaikkapa maaston muodoista johtuen. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa maasto aiheuttaa katvealueita.”
Asiaa tutkitaan Ruokavirastossa parhaillaan. Työn alla on viljelijöille tarkoitettu ohjeistus paikannusongelmien varalle.
Yleensä ongelma on ratkennut sillä, että samalta lohkolta on seuraavana päivänä pystytty vastaamaan selvityspyyntöön, Heikkinen kertoo. Paikannusta voi joutua hakemaan hetken aikaa pellon alueella liikkumalla.
Myös vanhat puhelimet ovat aiheuttaneet päänvaivaa Vipu-mobiilin kanssa.
”Vanhemmilla puhelimilla se ei tahdo toimia”, Heikkinen kertoo.
Vuonna 2017 ostettu Android-puhelin alkaa olla jo vanha, sillä siihen ei saa enää päivitettyä uusinta käyttöjärjestelmää.
”Tietoturva ei ole silloin enää ajan tasalla. Tällaisen puhelimen vaihtamista uuteen kannattaa harkita.”