• Traktorivuosi päättyi molliin kevään duurin jälkeen

    Kaksijakoinen vuosi alkoi lievällä kasvulla osin koronakriisistä johtuneiden toimitusviiveiden ansiosta. Uusia tilauksia kertyi kuitenkin edellisvuotta hitaammin loppuvuoden aikana.
    Traktorivalmistaja Valtra hallitsi tutun suvereenisti traktorimarkkinoita. Yhtiö esitteli vuoden 2023 alussa kuudennen sukupolven S-sarjan traktorit, joiden valmistus tapahtuu Suomessa vaihteistoja ja ohjaamoita myöten.
    Traktorivalmistaja Valtra hallitsi tutun suvereenisti traktorimarkkinoita. Yhtiö esitteli vuoden 2023 alussa kuudennen sukupolven S-sarjan traktorit, joiden valmistus tapahtuu Suomessa vaihteistoja ja ohjaamoita myöten. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Koneet ja kulkuneuvot
    16.1.202415:18
    Veikko Niittymaa

    Viime vuonna ensirekisteröitiin 17 maataloustraktoria enemmän kuin edellisenä, 1318 kappaletta. Runsaan prosentin nousu edellisvuodesta on kuitenkin pientä sen rinnalla, että takana on käytännössä kaksi historian hiljaisinta vuotta maatilojen traktori-investoinneissa.

    Vuonna 2018 rekisteröinnit jäivät näitäkin kahta vuotta pienemmäksi, kun moottorien päästörajoja kiristettiin vuodenvaihteessa 2017–2018 ja maahantuojat rekisteröivät varastossa olleet koneet joulun alla 2017. Tammikuussa niitä ei olisi voinut enää myydä EU:ssa.

    Viime vuosi oli kaksijakoinen. Alkuvuonna myynti kasvoi hieman osin koronakriisistä johtuneiden toimitusviiveiden ansiosta. Koneet oli myyty aiemmin ja tilattuja koneita toimitettiin vielä alkuvuonna. Uusia tilauksia kertyi kuitenkin edellisvuotta hitaammin ja sama tilanne jatkui koko loppuvuoden.

    Viime vuoden heinä-elokuussa ensirekisteröitiin 495 maataloustraktoria, mikä on 28 traktoria, ja runsaat viisi prosenttia, vähemmän kuin samaan aikaan vuotta aiemmin. Markkinat hiipuivat etenkin vuoden viimeisellä neljänneksellä, jolloin rekisteriin meni 237 maataloustraktoria. Vain kerran on jääty tätä alemmas, vuoden 2017 loppukesällä, kolmannella vuosineljänneksellä.

    Valtra hallitsi tutun suvereenisti traktorimarkkinoita ja kasvatti markkinaosuuttaan lähes 4 prosenttiyksikköä 49,8 prosenttiin. Valtran myynti lisääntyi 59 traktorilla viime vuonna. Traktorikaupan kutistuminen tuntuu Valtrallakin, sillä kappalemyynnissä viime vuosi oli toiseksi heikoin.

    John Deere putosi rekisteröintitilaston kolmanneksi.
    John Deere putosi rekisteröintitilaston kolmanneksi.  Kuva: Pasi Leino

    Tilaston kakkoseksi nousi New Holland pudottaen samalla John Deeren kolmanneksi. Valtran tavoin New Holland kasvatti sekä kappalemyyntiä että markkinaosuutta merkittävästi, nousua yli kaksi prosenttiyksikköä. Osaltaan nousua saattoi avittaa se, että New Hollandia edustava Agritek luopui rinnakkaismerkki CaseIH:n myynnistä vuosi sitten. CaseIH siirtyi NHK:n talliin.

    Mitalisijojen takana Claas paranteli hieman asemiaan, kun taas Fendt ja Massey-Ferguson menettivät kumpikin noin prosenttiyksikön markkinaosuudestaan muille.

    Deutz-Fahr palasi ryminällä markkinoille ja rekisteriin merkittiin viisitoista konetta edellisvuoden neljän traktorin jälkeen.

    Muut-ryhmä kasvaa Kubotan ansiosta. Viime vuonna ensirekisteröitiin 27 japanilaista, mikä on 15 enemmän kuin edellisvuonna. Keski-Euroopassa ja myös muualla Pohjolassa Kubota on vahvistanut asemiaan.

    Traktoreiden tehojen nousu näyttää tasaantuvan alle 200 hevosvoimaan ainakin toviksi. Viime vuonna ensirekisteröityjen maataloustraktorien keskimääräinen moottoriteho oli 192,1 hevosvoimaa, mikä on 0,7 hevosvoimaa enemmän kuin vuonna 2022.

    Keskikoko on kasvanut hyppäyksittäin. Vuosina 2016-2017 keskivertotraktorissa oli tehoa 165 hevosvoimaa. Vuonna 2018 hypättiin 185 hevosvoimaa ja siinä pysyttiin aina edellisvuoteen saakka.

    Valtra hallitsee odotetusti suosituimpien mallien listaa. Suosituinta Valtra N175:tä ensirekisteröitiin 119 kappaletta ja kakkosena on rinnakkaismalli T175.

    Kolmantena on Claas Arion-sarjan koneilla, kun kaikki mallisarjan traktorit on niputettu yhteen. Sama tilanne on monilla muilla merkeillä. Valtran ohella John Deere, Fendt ja Massey-Ferguson on tilastoitu malleittain, muut mallisarjoittain.

    Arionien jälkeen listalla on neljä Valtraa N145:n johdolla.

    Traktoriksi rekisteröidyt mönkijät tekevät edelleen hyvin kauppansa.

    Traktoriksi rekisteröidyt mönkijät tekevät edelleen hyvin kauppansa. Viime vuonna rekisteriin meni 9859 traktorimönkijää, mikä on 252 mönkijää enemmän kuin edellisenä vuonna.

    Lisää aiheesta
    • Suosituimpien traktorimallien lista on pysynyt vuodesta toiseen ennallaan. Valmet 502 on listan kärjessä.

      Koneet ja kulkuneuvot | Jokaista uutta traktoria kohti peräti 18 käytettyä vaihtaa omistajaa vuosittain

      Tilaajalle
    • Valtra hallitsee tuttuun tapaan markkinoita Suomessa. Kuvassa Valtran kuudennen sukupolven S-sarjan traktori.

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikaupassa sama suunta Suomessa ja Ruotsissa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee