• Sipilä listasi sääntöviidakon purkukeinoja

    Pääministeri Juha Sipilä kertoi keskiviikkona turhien säädösten purkuun ja sujuvoittamiseen kehitellystä viiden kohdan kokonaisuudesta.
    Maatalous
    24.6.201517:57
    Silja Eisto

    Valtioneuvoston yhteyteen on tarkoitus perustaa lainsäädännön vaikutusarviointielin, jonka tehtävä on varmistaa lainsäädännön laatu. Tavoitteena on myös löytää ja karsia kansalaisten ja yritysten elämää hankaloittavat turhan byrokratian kohdat.

    "Ajankohtainen aihe niin kotimaassa kuin EU:ssakin on kilpailukyvyn ja ketteryyden palauttaminen luopumalla liiallisesta sääntelystä. Hallituksen tavoitteena on nostaa Suomi kestävän kasvun ja työllisyyden tielle", pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi antaessaan keskiviikkona eduskunnalle pääministerin ilmoituksen normien purkamisesta.

    Myös lupa- ja valitusprosesseja pyritään sujuvoittamaan ja viranomaisten keskinäisten valitusten määrä minimoidaan.

    Sipilän normitalkoilla pyritään purkamaan turhaa sääntelyä, joka hankaloittaa erityisesti talouskasvua, työllisyyskasvua sekä investointeja. Turhan sääntelyn purulla pyritään helpottamaan niin yritysten kuin kansalaisten elämää.

    Maaseutu huomioitu

    Sipilä toi myös esiin konkreettisia maaseutua koskevia byrokratian purkamisen keinoja.

    Sipilän mukaan hallitus pyrkii keventämään maatalouden tukijärjestelmien hallinnollista taakkaa. Tämän lisäksi Suomi vaikuttaa aktiivisesti EU:ssa siihen, että maa- ja elintarviketalouden hallinnon taakka vähentyisi.

    Tavoitteena on siis turhan sääntelyn poistaminen niin Suomessa kuin EU:ssakin.

    Sipilän byrokratiatalkoot ovat saaneet puolueet puolelleen, ja niiden keskuudessa vallitsee yhteisymmärrys turhan sääntelyn ajankohtaisuudesta. Oppositio kuitenkin muistuttaa siitä, että sääntely on tehty suojelemaan kansalaisia.

    "Säädöksiä ei tehdä turhaan"

    Niin vihreät kuin RKP muistuttivat siitä, että säännöt on tehty suojelemaan kansalaisia. Erityisesti vihreiden mukaan tärkeää on pohtia, minä takia sääntely ja normit ylipäätään on aiemmin tehty.

    "Normien purkuinnostuksessakin on tärkeää muistaa, että sääntöjen tarkoitus on suojella ihmistä", kansanedustaja Krista Mikkonen (vihr.) huomautti.

    Hän myös toivoi, ettei sääntöjen purussa lähdetä vauhdilla sääntöviidakosta villiin länteen.

    "Säännöt eivät ole pelkästään pakko, vaan ne voivat myös olla kilpailuetu esimerkiksi cleantechissä", vihreät muistuttivat.

    Ruotsalainen kansanpuolue puolestaan toivoi, että normien purun vaikutukset arvioidaan tarkasti jo etukäteen. He toivat myös esiin huolensa yksilön oikeusturvan heikkenemisestä.

    Vasemmistoliitto huolehti myös siitä, että normitalkoot tarkoittavat valvontaviranomaisille suurta paperityön määrää.

    Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) toi esiin huolensa siitä, onko normitalkoiden tarkoitus ylipäätään tarkoitus vähentää normibyrokratiaa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle