• Piilevät korjausrästit heikentävät vesi- ja viemäriverkkoja

    Monilla paikkakunnilla muhii vesihuolto-ongelma. Vesi- ja viemäriverkoston uusimiseen tulisi käyttää koko maassa laskien kolminkertainen summa nykyiseen verrattuna.
    Kuva: Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy
    Maatalous
    10.1.201408:00
    MT toimitus

    Korjausrästien suuri määrä huolettaa vesihuollon ammattilaisia. Ongelma ei voi johtua kunnallisissa vesiyhtiöissä kuitenkaan varojen vähyydestä. Kuntalaiset maksavat vesimaksua, jonka pitäisi lain mukaan kattaa niin juoksevat kulut kuin pitkävaikutteiset investoinnit.

    Dosentti Tapio S. Katko Tampereen teknillisestä yliopistosta moittii, että osa kunnista harjoittaa piiloverotusta ohjaamalla vesimaksujen tuottoa muuhun kuin vesihuoltoon.

    Katko on julkaissut viime kesänä laajan tietokirjan, jossa kartoitetaan suomalaista vesihuoltoa ja -osaamista.

    ”Toki kunnilla on epäsuoria kuluja, joiden kattamiseen tarvitaan vesimaksuista jokin osa. Mutta eivät tällaiset erät voi olla 30:tä prosenttia (vesilaitoksen) liikevaihdosta”, hän napauttaa.

    Suomen vesijohtoverkosto kattaa yhteensä noin 100 000 kilometriä ja jäte- ja hulevesiviemäreitä riittää 50 000 kilometriä. Vesi- ja viemärilaitosyhdistys (VVY) laski toissavuonna, että vain 0,4–0,9 prosenttia verkostosta saneerataan vuosittain.

    Uusimistarve olisi 2,5 prosenttia verkoston pituudesta.

    Artikkelin aiheet
    vesihuolto
    vesi- ja viemäriverkosto
    korjausrästi
    Tapio S. Katko
    vesimaksu
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle