

Vuonna 1976 perustettu perheyritys Nipere Oy valmistaa muun muassa rehumyllyjä ja rehunsekoitusjärjestelmiä. Yrityksestä on lähdetty näytteille jokaiseen Okra-näyttelyyn, poikkeuksetta.
Maatalousnäyttelyistä on kertynyt monenlaisia kokemuksia.
”Välillä on pitänyt pukea välikalsarit jalkaan, joku vuosi on rankkasade nostanut vettä nilkkoihin asti ja joskus on läkähdyttävä helle ollut haasteena. Mutta tosiasiakkaat liikkuvat säällä kuin säällä”, toimitusjohtaja Ari Ollikkala naurahtaa.
”Tässä on seurattu tapahtuman kehitystä 1990-luvun pienestä näyttelystä suurtapahtumaksi, jota ei päiväseltään ehdi kiertää. Okra on kehittynyt puitteiltaan hyvin niin yrityksiä kuin vieraitakin palvelevaksi tapahtumaksi. Omalle asfaltoidulle vakipaikalle saavutaan joka kerta.”
Ollikkala muistelee, miten Okran alkuvuosina majoitus hoidettiin maatilamajoituksena.
”Oripää on kova pitäjä. Pieneltä paikkakunnalta löytyy ihailtavaa yhteishenkeä, jolla näin valtava tapahtuma toteutuu niin, että logistiikka ja järjestelyt pelaavat”, hän kiittelee.
Ollikkalan mukaan Okra on odotettu ja myynnillisesti yritykselle tärkeä tapahtuma.
”Asiakkaille kynnys poiketa messuosastolle tutustumaan tuotteeseen on matala”, hän perustelee.
”Messuilla käydään keskusteluja, jotka palvelevat myös tuotekehitystä. Tuotteita on vuosikymmenien kuluessa viety eteenpäin vahvassa yhteistyössä viljelijöiden kanssa, heidän tarpeisiinsa vastaten. Paljon olisi jäänyt hyviä ideoita toteuttamatta vuosien saatossa ilman vastavuoroista tiivistä yhteistyötä asiakkaisiin.”
1980-luvulla maatalousnäyttelyitä järjestettiin neljäkin vuosittain. Nykyinen parin näyttelyn vuositahti on Ollikkalan mieleen.
Niperestä Okraan lähtee viisi työntekijää ja tavaraa 400 neliön messuosastolle viedään pari rekkalastia.
”Messuille lähteminen vaatii resursseja ja aikaa. Ne ovat kuitenkin yritykselle todella tärkeitä tapahtumia. Messuilla luodaan uusia asiakassuhteita, hoidetaan nykyisiä ja luodaan kontakteja alan toimijoihin. Vaikka on 50 vuotta toimittu markkinassa, edelleen tarvitaan yritystä tunnetuksi tekevää markkinointia.”

Yritys vie tuotteitaan Eurooppaan ja Saksan konemessut kuuluvat Ollikkalan vuosiohjelmaan. Messutyö on yritykselle paljolti samaa maasta riippumatta.
”Ehkä suurin messukulttuurien ero kotimaassa ja ulkomailla on tarjoilukulttuuri. Suomessa on vierasta, että messuosastoilla yrityksillä olisi tarjoiluja asiakkailleen.”
Odotukset Okra-näyttelyn suhteen ovat korkealla.
”Vaikka päivät ovat pitkinä raskaita, kyllä se lämmittää, kun aurinko paistaa ja saa keskustella ihmisten kanssa. Sitä on kaivattu koronan aiheuttaman tauon aikana. Tuntuma on, että saadaan hyvä tapahtuma ja kävijöitä on liikkeellä paljon”, Ollikkala päättää.