

Viileästä alkukesästä huolimatta pellot ovat päässeet kasvuvauhtiin Nivalan Maliskylällä. Samaan aikaan noin 15 kilometrin päähän kylänraitista on suunnitteilla Suomen suurin biokaasulaitos, jonka toteutuessa vaikutukset alueen maatilojen arkeen ovat merkittäviä.
Investointipäätöstä odottava laitos on Copenhagen Infrastructure Partnersin ja Wega Group oy:n hanke, jonka suunniteltu kapasiteetti on noin 600 000 tonnia raaka-ainetta vuodessa. Laitos käyttäisi pääasiassa lietettä, kuivalantaa ja peltobiomassoja, ja prosessissa syntyvä mädätysjäännös palautuisi takaisin pelloille orgaanisena lannoitteena.
Jättimäinen laitoshanke edellyttää uudenlaisia ratkaisuja mädätelannoitteen käsittelyyn ja logistiikkaan. Tämän vuoksi suunnitteilla on perustaa peltolohkojen läheisyyteen tilojen yhteisiä etäkaivoja, joista mädäte voidaan helposti ottaa lannoitekäyttöön.
”Biokaasulaitosten ja viljelijöiden välinen yhteistyö on keskeistä, ja tämä hanke tiivistää sitä entisestään. Tiettävästi Suomessa ei ole aiemmin toteutettu yhteiskaivoja näin suuressa mittakaavassa”, kertoo asiantuntija Jari Vierimaa aluekehitysyhtiö NIHAKista.
Yhteiskaivojen myötä tilan pääomia ei tarvitse sitoa oman kaivon rakentamiseen
Yhteiskaivohanketta vie eteenpäin tänä vuonna perustettu Jokilaaksojen Ravinnekierto oy, jonka yhtenä keskeisenä yhteistyökumppanina on Nivalan biokaasulaitoksen perustajayhtiö.
Vierimaan mukaan yhteiskaivohankkeessa hyödynsaajina olevat viljelijät omistavat yhtiön jatkossa kokonaisuudessaan.
Hankkeen suunnittelua vauhdittaa ympäristöministeriöltä saatu 620 000 euron tuki, joka kattaa noin puolet kokonaiskustannuksista.
Syksyllä 2024 NIHAK toteutti yhteistyössä alueen koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden kanssa esiselvityksen, jonka yhteydessä tehdyn viljelijäkyselyn tulokset osoittivat kiinnostusta yhteiskaivoihin.
”Kaikilla tiloilla ei ole valmiutta varastoida vaatimusten mukaisesti sekä raakalietettä että mädätettä erillään. Yhteiskaivojen myötä tilan pääomia ei tarvitse sitoa oman kaivon rakentamiseen. Lisäksi mädätelannoite saataisiin myös kasvinviljelytilojen käyttöön, mikä tehostaa ravinnekiertoa ja vähentää ostolannoitteiden tarvetta”, toteaa NIHAKin projektipäällikkö Sami Kesti.
Yhteistyöstä kiinnostuneiden tuottajien joukossa on Olli Kangas, joka viljelee maitotilaa Maliskylällä. Yhden lypsyrobotin tilalla on 75 lehmää ja nuorkarjaa, ja viljelyalaa rehun ja viljan tuotannossa yhteensä 105 hehtaaria.
Kangas näkee yhteiskaivot viljelijän kannalta hyvänä mahdollisuutena, sillä ne helpottavat mädätelannoitteen hyötykäyttöä ja parantavat ravinteiden kierrätystä.
”Samalla maatilalle palautuvan mädätteen määrä vähenee, vaikka ravinnemäärä pysyy samana. Etuna on myös, että lannoitteesta tulee tasalaatuista ja helpompaa levittää”, hän sanoo.
Kankaan tila toimittaisi biokaasulaitokselle lietettä ja kestokuivikkeen käytössä kertyvää kuivalantaa. Yhteistyö vähentäisi etenkin kuivalannan käsittelyyn kuluvaa työaikaa merkittävästi – jopa parin viikon edestä vuodessa.
Kun kehitetään uusia toimintatapoja, se parantaa myös maatalouden imagoa
Lisäksi muun muassa kuljetustarpeiden väheneminen toisi suoria kustannussäästöjä, jotka Kankaan laskelmien mukaan voisivat olla tuhansia euroja vuodessa.
”Ympäristöhyödyt ovat tietysti myös merkittäviä. Hajuhaitat vähenevät, ja kun kehitetään uusia toimintatapoja, se parantaa myös maatalouden imagoa”, Kangas summaa.
Lähiaikoina alueen viljelijöille järjestetään infotilaisuus hankkeen etenemisestä. Työn alla on myös etäkaivojen sijoituspaikkojen kartoittaminen Nivalan ja ympäryskuntien alueella viljelijäkyselyn pohjalta.
”Yhden kaivon tilavuus on noin 3 000 kuutiometriä, ja ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena on toteuttaa 20 kaivoa. Myöhemmin toimintaa voidaan laajentaa, ja konsepti on periaatteessa monistettavissa muillekin alueille”, Sami Kesti toteaa.