
Jakelijat ovat tehneet kauppaa hurjaa tahtia, toteaa Yara Suomen kaupallinen johtaja Roland Westerberg.
Uusi kausi alkoi eilen maanantaina ja yhdessä päivässä tilattiin sekä heinä- että elokuun toimitukset täyteen. MT:n tietojen mukaan tiistaiaamupäivästä myynti oli hetken keskeytettynä ainakin osalla jälleenmyyjistä.
Nyt kauppa on jälleen auki ja myydään syyskuun toimituksia.
Westerberg kertoo, että tiistaina hintoihin tulee pieni korotus maanantain hintoihin verrattuna. Kauden aloitushinnat maanantaina olivat joitain kymmeniä euroja korkeammat kuin vuosi sitten kauden alussa.
Yara myi syyslannoitteita jo kesäkuun alussa. Niiden toimitukset tehdään keskikesän aikana. Westerberg kertoo, että syyslannoitevalikoiman hinnat olivat kesäkuun alussa matalammat kuin nyt.
Eilen maanantaina lannoitekaupan tahti oli hyvin samankaltainen kuin vuosi sitten. Viime vuonna kolmen ensimmäisen päivän aikana myytiin ennätysmäärä lannoitteita.