• Metsänhoitoyhdistys ja Metsäliitto riitelivät perusteellisesti hakkuutiedoista

    Kiista motomittauksen tietojen luovutuksesta jouduttiin ratkomaan puutavaran mittauslautakunnassa.
    Kiistaa hakkuukoneen mittaustietojen luovutuksesta selvitettiin ensin virallisella mittaajalla ja sen jälkeen mittauslautakunnassa.
    Kiistaa hakkuukoneen mittaustietojen luovutuksesta selvitettiin ensin virallisella mittaajalla ja sen jälkeen mittauslautakunnassa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    6.7.201514:33
    Hanna Lensu

    Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi vei viime talvena virallisen mittaajan ratkaistavaksi kiistan, jossa puukauppaa valtakirjalla hoitanut yhdistys ei saanut mielestään osuuskunta Metsäliitolta riittäviä tietoja hakkuukoneella tehdystä puutavaran mittauksesta. Tietojen antamisesta on määrätty laissa.

    Kiista eteni virallisen mittaajan keväällä tekemän päätöksen jälkeen seuraavaan käsittelyasteeseen, koska Metsäliitto valitti asiasta puutavaran mittauslautakuntaan.

    On harvinaista, että mittausasioita joudutaan ratkomaan lautakunnassa asti.

    "Lautakunta on ollut nykyisessä kokoonpanossaan syksystä 2013 ja tämä on ensimmäinen tapaus, jonka olemme käsitelleet", kertoo lautakunnan puheenjohtaja Pekka Vainikka.

    Lautakunnan päätöksen mukaan Metsäliitto ei rikkonut puutavaran mittauslakia tapauksessa. Päätöksen perusteluissa todetaan asian ratkenneen siihen, ettei puun myyjäpuolella ollut esittää yksiselitteistä kirjallista näyttöä siitä, että se olisi pyytänyt kiistanalaisia tietoja ostajalta määräajassa.

    Päätöksessä referoiduista keskusteluista käy ilmi, että Metsäliitto oli muuttanut käytäntöjään hakkuukonemittauksen tietojen luovutuksesta.

    "Työnantajani tekemän päätöksen mukaan emme voi jatkossa luovuttaa mhy:lle ns. pitkää motolistaa, josta näkyy katkonta läpimittaluokittain. Työnantajani katsoo, että tällöin tietoja luovutettaisiin kilpailijalle", viestitti Metsäliiton ostaja tammikuussa sähköpostitse kauppaa hoitaneelle metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilölle.

    Metsänhoitoyhdistyksillä on ollut tapana pyytää motolistoja silloin, kun ne hoitavat puukauppoja valtakirjalla. Niiden avulla voidaan tarkistaa, että puukauppasopimuksessa määriteltyjä mitta- ja laatuvaatimuksia on hakkuussa noudatettu.

    Asiaan saatiin juridisen prosessin kautta selvyyttä. Virallinen mittaajaa otti päätöksensä perusteluissa kantaa siihen, mitä tietoja hakkuukonemittauksen yhteydessä pitää myyjälle tai myyjän edustajalle pyydettäessä luovuttaa. Siihen osaan virallisen mittaajan päätöksestä ei jatkoprosessissa tullut muutosta, koska kumpikaan osapuoli ei siitä ollut valittanut.

    Artikkelin aiheet
    Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi
    Metsäliitto
    puutavaran mittaus
    metsäala
    oikeusprosessi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle