• Ministeri sai moitteet ja veroedunvalvonta kiitokset MTK:n valtuuskunnassa –”Emme tarvitse keskisormea, vaan maksuvalmiuslainan tarjoaminen riittää”

    Siirtyneet nautapalkkiot maksettava kokonaan alkuvuodesta, valtuuskunnassa vaadittiin.
    Tilaajalle
    MTK:n valtuuskunnan kokouksessa tyrmättiin suurpetojen metsästyksen vaikeutumiseen johtaneet päätökset.
    MTK:n valtuuskunnan kokouksessa tyrmättiin suurpetojen metsästyksen vaikeutumiseen johtaneet päätökset. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Talous
    23.11.202310:31
    Eija Mansikkamäki & Niklas Holmberg

    Keskiviikkona ja torstaina pidetyn MTK:n valtuuskunnan kokouksen kirpeimmät puheet osuivat kylmän pakkasmyrskyn keskellä petoihin, pankkeihin ja ministeriin.

    Etelä-Savon Otto Makkonen toivoi MTK:n vaikuttamista suurpetopolitikkaan, josta on hänen mielestään kadonnut järki.

    ”Ihmiset vailla mitään yhteyttä maaseutuun päättävät petopolitiikasta, mutta maatalousyrittäjältä viedään oikeus puolustaa yritystään ja perhettään. Kaikki tietävät, mihin tämä johtaa.”

    Hämeen Aku Länninki vaati häirikkösusien kaatolupia.

    "Sudet pitää jälleen opettaa kunnioittamaan ihmistä ja ihmisen reviiriä, silloin mahdumme tänne kaikki.”

    Varsinais-Suomen Tero Mahkon mukaan koiria ei enää uskalla päästää metsään.

    ”Onko MTK:lla joku toimielin näitä petoasioita hoitamaan? jos ei ole, pitää perustaa”, hän sanoi.

    MTK Hämeen Pia Parikka on huomannut, että pankit ovat tekemässä tilallisista torppareita näiden hakiessa lainaa.

    ”Tämä ei vetele. Onko oikein vaatia keskittämään tilit, lainat ja sijoitukset, kun puhelinten ja muiden kytkykauppa on ollut jo kauan kielletty. Ei näin OP, ei näin!”

    Kyytiä sai myös maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.).

    ”Ministeri näyttää meille keskisormea kertoessaan, että jo vuosi sitten on kerrottu maksuaikataulut. Ei kaikilla ole mahdollisuutta kerätä satojen tuhansien eurojen säästöjä. Emme tarvitse keskisormea, vaan maksuvalmiuslainan tarjoaminen riittää.”

    Myös Hämeen Päivi Välilä epäili, onko rouva maatalousministerillä oikeat nuotit.

    ”Olisiko lainahakemukset pitänyt laittaa jo ennen juhannusta, kun lainaa ei saa enää puhelinsoitolla? Ja pankit haluavat tiedon siitä, onko aikataulu pysyvä vai ei.”

    MTK Hämeen Päivi Välilä kiitteli MTK:n veroedunvalvontaa ja moitti maatalousministeri Sari Essayahia (kd.).
    MTK Hämeen Päivi Välilä kiitteli MTK:n veroedunvalvontaa ja moitti maatalousministeri Sari Essayahia (kd.). Kuva: Sanne Katainen

    MTK:n veroedunvalvontaa ja taloudenhoitoa Välilä kiitteli. ”Olen iloinen jäsenmaksun maksaja ja saanut sille hyvin vastinetta!”

    Samaa viestiä toisti Etelä-Pohjanmaan Hannu Uitto.

    ”Hallitusohjelmassa on MTK:n pitkäaikainen tavoite metsävähennyksen nostamisessa. Se on tosi iso juttu. 33 euron etu joka vuosi metsänomistajille.”

    Etelä-Pohjanmaan Jaakko Isomäki ja Sami Nivala Pohjois-Suomesta vaativat MTK:ta vastustamaan kiinteistöveron korotusta, sillä arvostusten nosto kiristää verotusta ja on vastoin hallitusohjelmaa.

    ”Esitän myös, että kun nyt näyttää siltä, ettei nykyinen ministeri ei saa joulukuussa EU:n nautapakkioita liikkeelle, helmikuussa maksetaan 100 tai ainakin lähes 100 prosentin maksuosuus”, Isomäki sanoi. Ehdotus sai tukea monelta edustajalta.

    ”Mihin karkasivat lannoite- ja sähkötuesta säästyneet 50 miljoonaa?” kysyi Sauli Joensuu.
    ”Mihin karkasivat lannoite- ja sähkötuesta säästyneet 50 miljoonaa?” kysyi Sauli Joensuu. Kuva: Sanne Katainen

    ”Mihin karkasi lannoite- ja sähkötuesta säästyneet 50 miljoonaa?”, kysyi puolestaan Sauli Joensuu Pohjois-Suomesta.

    Suvi Rantala MTK Etelä-Pohjanmaalta kantoi huolta Ruokaviraston ja aluehallintovirastojen toimimattomuudesta.

    ”Himmelin päälle on rakennettu himmeliä. Ruokavirasto on rakennettava alusta alkaen uudestaan.” Hän epäili myös Avien kykyä toimia eläintautikriiseissä.

    ”Mitä tapahtuu jos ja influenssa ja sikarutto tulisivat yhtä aikaa. Koko ala halvaantuisi Avi mukaan lukien. Pitäisi olla selvät askelmerkit miten asiassa selvitään.”

    MTK Pohjois-Suomen Perttu Sirviön mukaan on ajauduttu tilanteeseen jossa kuluttajilla ei ole varaa ostaa, eikä tuottajilla varaa tuottaa.

    ”On viitteitä siitä, että tuleva talvi on vedenjakaja rahoittajien taholta. Palkansaajien reaaliansiot kuitenkin nousevat. Halpuuttamiselle ei ole tarvetta yleisellä tasolla.”

    Petri Hovi MTK Kaakkois-Suomesta muistutti Kaakkois-Suomen 3g-verkon alasajosta ja gps-häirinnästä. ”Jos peltovalvonnat toteutetaan toimimattomalla yhteydellä, viljelijän oikeusturva ei toteudu.”

    Pirkanmaan Jani Hevonoja ja Metsänhoitoyhdistys Suomenselän Kyösti Heikkilä olivat huolissaan lunastuslaista.

    ”Linjojen alle menee isoja määriä metsää ja maata. Korvaukset pitäisi suhteuttaa metsän vuosittaiseen arvoon ja maksaa euro- eikä prosenttimääräisenä”, Heikkilä sanoi.

    Päivikki Otronen Mhy Itä-Suomesta peräänkuulutti poliitikoilta tekoja itärajan ihmisten puolesta.

    ”MT:n presidenttipaneelissa tuli kauniita sanoja, mutta riittääköhän se? Olisi mukavampaa olla, kun joka suunnalla asuttaisiin.”

    Valtuuskunnan toinen varapuheenjohtaja Sari Lantta kiitteli lasten Tervetuloa maatilalle - puuhakirjaa ja haluaa nähdä vuoden kuluttua Tervetuloa metsään -puuhakirjan.

    MTK Pohjois-Suomen Jukka Ojantakanen toivoi lopuksi myönteistä puhetta viljelijän ammatista.

    ”En olisi itsekään lähtenyt tähän ammattiin, jos vanhemmat olisivat puhuneet, että ollaan yhteiskunnan pohjasakkaa. Ilo ja jaksaminen lähtee työn merkityksellisyydestä. Viljelijät ovat tämän maan tukipilareita, huolehditaan ruokaturvasta ja torjutaan ilmastonmuutos.”

    Lisää aiheesta
    • Maatalouspolitiikka | Essayah tukimaksuista: Oikeuskanslerin mukaan niitä ei voi aikaistaa

      Tilaajalle
    • MTK:n valtuuskunta koolla kevätkokouksessaan viime huhtikuussa.

      Maatalous | MTK:n valtuuskuntaan odotetaan vilkasta keskustelua, ministeri Essayah on paikalla – kokouksessa toimitetaan jälleen myös henkilövaali

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle