• Essayah tukimaksuista: Oikeuskanslerin mukaan niitä ei voi aikaistaa

    Eläinpalkkioiden maksuaikataulu on ollut tiedossa viime vuoden lokakuusta lähtien.
    Tilaajalle
    Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    16.11.202304:00
    Maija Ala-Siurua

    Eläinpalkkioiden maksuaikataulut ovat herättäneet kiivasta keskustelua tuottajien keskuudessa. Tuottajat ovat kysyneet kysymästä päästyään, miksi tuista ei voi maksaa edes osaa kuluvan vuoden puolella.

    Maitovaltuuskunnan kokouksessa Vantaalla 15.11. tuottajien kysymystulvaan vastasi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.).

    Ministeri muistutti, että kuluvalle cap-kaudelle on valittu tietty malli, joka muutti maksuaikataluja edelliseen kauteen verrattuna.

    ”Maksatukset eivät siis myöhästy vaan ovat uusilla paikoillaan.”

    Viime syksynä osa eläinpalkkioista maksettiin saman vuoden puolella. Kyse oli poikkeuksesta, johon saatiin oikeuskanslerin lupa, Essayah kertasi. Hän kertoi, että asiasta on jälleen kysytty oikeuskanslerilta.

    ”Entistä asetusta ja entisiä perusteluita ei voi missään tapauksessa oikeuskanslerin mukaan käyttää”, Essayah totesi.

    Oikeuskansleri on perustellut Essayahin mukaan kantaansa sillä, että tukien maksuaikataulu on ollut tiedossa viime vuoden lokakuusta lähtien. Näin muodoin aikataulun ei pitäisi olla kenellekään yllätys.

    Essayah toivoo nyt pankeilta ymmärrystä tuottajien lainapäivämäärin muuttamiseen.

    Pankkiryhmiin päin on oltu yhteydessä, ministeri kertoi. Kolme pankkiryhmää on viestittänyt ymmärtävänsä tuottajien ahdingon ja olevansa valmiita neuvottelemaan maksuaikatauluista.

    Essayahin mukaan mainitut kolme ovat säästöpankit, POP-pankki ja Nordea.

    ”Osuuspankkien kohdalla emme tiedä.”

    Alueelliset osuuspankit antavat Essayahin mukaan ymmärtää odottavansa ohjeita OP-ryhmältä. OP-ryhmä taas sanoo, että alueelliset OP:t voisivat neuvotella asioista itsenäisesti.

    Essayah peräänkuuluuttaa kaikilta pankkiryhmiltä yhteiskuntavastuuta. Pankkikriisin aikana pankkeja autettiin veronmaksajien pusseista, ministeri muistutti. Nyt pankeilla menee taloudellisesti hyvin korkojen noustessa.

    Lisää aiheesta
    • Eläinpalkkiouudistus on koetellut erityisesti nautatiloja. Kuvituskuva.

      Maatalouspolitiikka | Ruokavirasto kertoo yrittäneensä yksinkertaistaa eläinpalkkiojärjestelmää jo kolme vuotta sitten – sysää vastuuta ongelmista MTK:lle

      Tilaajalle
    • Maataloustukien uudesta maksuaikataulusta kerrottiin vuosi sitten.

      Maatalouspolitiikka | MTK:n Marttila: Viljelijät pidetty löysässä hirressä – valtion pitää vastata ylimääräisistä koroista ja tarjota ”siltarahoitusta” vaikeuksissa oleville

      Tilaajalle
    • POP Pankki -ryhmän mukaan viljelijöiden maksukyky on edelleen olosuhteisiin nähden hyvä.

      Talous | POP Pankit vaativat joustavampia keinoja rahoittaa maanviljelijöitä – Finnveran takaukset pitäisi ulottaa maatalousluottoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia