• 95 prosenttia Suomen pinta-alasta on maaseutua

    Kolmasosa suomalaisista asuu maaseudulla. Määrä on vähentynyt prosentin vuodesta 2010. Suurin osa kaupunkikuntien pinta-alasta on maaseutua. Uusi luokitus tuntee maaseudun 250 metrin tarkkuudella.
    Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    13.6.201309:01
    MT toimitus

    Kaupunkien pinta-ala on noin viisi prosenttia Suomen koko pinta-alasta. Loput suomesta on maaseutua, ilmenee Suomen ympäristökeskuksen Syken ja Oulun yliopiston tekemästä luokittelusta.

    Moni kaupunkikunta on pinta-alaltaan pääasiassa maaseutua, sillä kuntaliitokset ovat suurentaneet kaupunkien pinta-aloja ja kaupunkeihin on liitetty suuria maaseutualueita.

    ”Kaupungeista kaupunkia on kuitenkin vain vähän”, maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sirpa Karjalainen tiivistää.

    Vuonna 2012 maaseudulla asui 1,6 miljoonaa suomalaista. Määrä on vähentynyt prosentin vuodesta 2010. Kaupungeissa asuu 70 prosenttia suomalaisista.

    Luokittelussa Suomi on jaettu 250 kertaa 250 metrin kokoisiin ruutuihin. Jokaisen ruudun väestöä, maankäyttöä ja rakennuksia tutkimalla voidaan tulkita, kuuluuko se kaupunkiin vai maaseutuun.

    Ydinmaaseutu on itsenäistä aluetta

    ”Tavallisesti ajatellaan, että kaupunkikeskuksiin keskittyvä kehitys säteilee kauas alueille, mutta se ei pidä paikkaansa. Erityisesti ydinmaaseutu on itse toimivaa aluetta”, Karjalainen sanoo.

    Ydinmaaseutu on tiiviisti asuttua maaseutua.

    ”Siellä on monipuolista taloudellista toimintaa ja paljon taajamia. Usein toiminta on maataloutta. Ne ovat etäällä suurista keskuksista, koska välissä on kaupungin läheinen maaseutu”, Syken tutkija Ville Helminen sanoo.

    Ydinmaaseudulla asuu 625 000 suomalaista.

    Luokittelu on tarkoitettu työkaluksi ja alueen oman suunnittelun apuvälineeksi. Sillä ole virallista asemaa esimerkiksi tukien myöntämisen perusteena. Kunta on edelleen pienin hallintoyksikkö.

    Artikkelin aiheet
    maaseutu
    kaupunki
    Suomi
    ydinmaaseutu
    alueiden luokittelu
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle