
Euronext-viljapörssissä nähtiin nousua keskiviikkona, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin julisti osittaisen liikekannallepanon ja Venäjän masinoimat äänestykset sen miehittämillä Ukrainan alueilla olivat alkamassa.
Markkinat ovat varpaillaan kuinka Mustanmeren viljakuljetuksille käy.
Joulukuun vehnänoteeraus päätyi keskiviikkona 347 euroon tonnilta, kun se maanantaina oli laskenut 325 euroon. Perjantai-iltapäivästä futuurin hinta oli 346 euroa.
Marraskuun maissinoteeraus oli maanantaina 323 euroa ja keskiviikon päätöshinta oli 338 euroa tonnilta. Maissille tukea antaa myös Euroopan heikot sato-odotukset. Perjantaina hinta oli 337 euroa.
Rapsin marraskuun noteeraus kipusi torstaina yli 600 euron, mutta perjantai-iltapäivästä se oli 596 euroa.
Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) mukaan rapsin hintojen odotetaan olevan kuluvalla kaudella edellisen kauden hintahuippuja keskimäärin alhaisempia. Taustalla vaikuttaa EU:n rapsin satoennusteen kasvu.
Myös Kanadassa, Venäjällä ja Australiassa öljykasvien satonäkymät ovat hyvät.
Markkinoilla tällä hetkellä odotus on, että kevättä kohti hinnat hieman nousevat. Toukokuun rapsinoteeraus oli perjantaina vähän yli 600 euroa.
Kansainvälinen viljaneuvosto IGC nosti torstaina julkaisemassaan maailman satoennusteessaan vehnän ja ohran määrää, mutta laski ennustettaan maissisadosta.
Vehnäsadon ennustetaan olevan kaikkien aikojen suurin, 792 miljoonaa tonnia. Kulutus arvioidaan 785 miljoonaan tonniin. Maissille tuore satoennuste on 1168 miljoonaa tonnia. Kulutusarvio on 1191 miljoonaa tonnia.
Maailman kokonaisviljasato kaudella 2022/2023 pienenee kaksi prosenttia edellisen kauden ennätyssadosta ja on historian toiseksi suurin sato. Kulutus pienenee prosentin edellisen kauden historian suurimmasta kulutusmäärästä. Kulutus pienenee ensimmäisen kerran sitten kauden 2015/2016.
Soijan satoennustetta hieman alennettiin elokuusta, mutta edelleen soijasta on tulossa historian suurin sato, 387 miljoonaa tonnia. Soijan kulutus arvioidaan 378 miljoonaan tonniin.
Syyskylvöalojen arvioidaan kotimaassa olevan melko keskimääräisiä ja siten viime syksyä pienempiä.
Syysöljykasveja on kylvetty arvioiden mukaan selvästi viime vuotta vähemmän. Viime vuosi oli ennätysmäinen.
Tiedot perustuvat Vyrin keräämiin alueellisiin arvioihin.
Syysruisvehnään on lisääntyvää kiinnostusta ja arvioiden mukaan sitä on kylvetty aikaisempaa enemmän. Kokonaisuuteen nähden sen alat ovat edelleen pieniä.
Siemeniä syksyn kylvöille riitti kysyntään nähden melko hyvin, Vyr kertoo.
Maitotuotteiden hinnat olivat enemmän nousun kuin laskun puolella viime viikolla Uudessa-Seelannissa järjestetyssä Global Dairy Trade -huutokaupassa.
Huutokaupan kokonaisindeksi nousi kaksi prosenttia edellisestä kauppakerrasta. Cheddarin hinta nousi reilut kaksi prosenttia ja täysmaitojauheen lähes neljä prosenttia. Voin hinta laski 0,2 prosenttia ja rasvattoman maitojauheen vajaan prosentin.
Lannoitetilanne on säilynyt kotimaassa ennallaan. Yaran perinteisten peltolannoitteiden uusien tilausten vastaanotto on kiinni. Belor Agrolla tarjouspyynnön pystyy tekemään 11 tuotteesta.
Cemagrolla on verkkosivuillaan myynnissä kolme hiukan erikoisempaa tuotetta.
Raakaöljyn (Brent) hinta laski perjantaina alle 90 dollarin tynnyriltä.