• Nyt se alkoi! Katso, miten perunaa piilotetaan peltoon Houtskarissa

    Peurariesa pahenee. Nyt ne osaavat jo kaivaa siemenperunat harson alta ja pistellä ne poskeensa rivi riviltä.
    Stefan Karlgren kertoo, että aikataulussa ollaan. Varhaisperunan istutukset alkavat yleensä kuun vaihteessa.
    Stefan Karlgren kertoo, että aikataulussa ollaan. Varhaisperunan istutukset alkavat yleensä kuun vaihteessa. Kuva: Stefan Karlgren
    Maatalous|Kasvintuotanto
    28.3.202414:38
    Satu Lehtonen

    ”Kyllä näiden pitäisi hyvin ehtiä lakkiaisiin”, pohtii houtskarilainen Stefan Karlgren. Hän aloitti varhaisperunan istutukset torstaina iltapäivällä.

    Nyt ollaan melko normaalikevään aikataulussa, Karlgren arvioi. Aloitus ajoittuu yleensäkin maalis–huhtikuun vaihteeseen.

    Viime vuonna Karlgren pääsi aloittamaan istutukset vasta 8.4. Silloinkin ensimmäinen sato saatiin korjattua lakkiaisiin.

    Tässä vaiheessa maahan menee vasta pieniä määriä perunaa. Etelään viettävät, hiekkapitoiset maat lämpenevät istutuskuntoon ensimmäisinä. Muualla maa on vielä monin paikoin roudassa.

    Karlgrenin suunnitelmissa oli istuttaa torstaina neljänneshehtaari perunaa. Hän on liikkeellä ensimmäisten joukossa muttei ensimmäisenä. ”Serkkupoika on jo istuttanut hehtaarin verran”, hän kertoi torstaiaamuna.

    Karlgren viljelee varhaisperunaa yleensä noin yhdeksän hehtaarin alalla.

    Ensimmäisenä maahan meni Timo-lajiketta.

    Varhaisimmat istutukset suojataan muovilla ja harsolla. Muovi otetaan yleensä pois siinä vaiheessa, kun taimet ovat 5–10-senttisiä. ”Hallatilanteesta riippuen”, Karlgren muistuttaa.

    Peurat ja kauriit ovat Houtskarissa paheneva riesa. ”Viime vuonna lähes jokainen harso tallottiin rikki niin että jouduin uusimaan ne täksi vuodeksi. Se on tosi iso kustannus.”

    Peurat ovat lisäksi keksineet toisenkin kiusan.

    Myöhemmin istutettava peruna suojataan enää harsoilla. ”Peurat jotenkin tunnistavat siemenperunat harson läpi. Ne repivät harsot rikki ja syövät rivi riviltä siemenperunat pois.”

    Varhaisimmat kasvustot saavat päälleen sekä muovia että harsoa.
    Varhaisimmat kasvustot saavat päälleen sekä muovia että harsoa. Kuva: Stefan Karlgren

    Viljelijät ovat kokeilleet kaikkea hajusteista sähköaitoihin, mutta mikään ei tehoa täysin. Kovin kalliisiin torjuntakeinoihin ei voi turvautua, kun viljelyn kannattavuus on muutenkin heikko.

    Keväällä ongelmia aiheuttaa ulkomainen peruna. ”Puhutaan, että suositaan suomalaista, mutta ylimenovaiheessa ruotsalaiset perunat myydään alta pois halvalla. Se vetää suomalaisen perunan hinnan mukanaan alas.”

    Lisää aiheesta
    • Iso harsokasa odotti keväällä poiskuljetusta Houtskarissa. Peurojen takia harsot kestävät enää puolet siitä mitä ennen, harmittelee varhaisperunaa viljelevä Stefan Karlgren.

      Video: Näin hankala riesa peuroista tuli saariston varhaisperunalle – metsästystä on enää vaikea lisätä

    • Ruoka | Varhaisperuna-live vie tällä kertaa pellolle Houtskariin ‒ kolmannen polven perunanviljelijä esittelee mukuloiden kokoa tiistaisin klo 10

    • Varhaisperunaa meni rivakasti maahan perjantaina Houtskarin Mossalassa. Isä Stefan Karlgren ajoi ja poika Jonatan Karlgren hoiti istutuskonetta. Lauantaille povattu sade sai mietteliääksi.

      Tältä näyttää, kun varhaisperunan istuttajat kiiruhtavat pelloille Turun saaristossa

    • Prisman markkinointikampanjaan suostunutta viljelijää harmittaa, että ruotsalaisperunan tuonti jatkui toista viikkoa, vaikka kotimaista perunaa oli jo saatavilla.

      Tuontiperuna suututti SOK:n kampanjaan osallistuneen viljelijän

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle